Kun kuvataiteilija Werner von Hausenin huvilaa alettiin rakentaa Pohjoinen Suotie 3:een, piti tontille saada tie. Se vedettiin Träskmossenin pohjoista, melko vetistä reunaa pitkin, ja sitä vahvistettiin suurilla määrillä oksia ja kuusenhavuja metsästä, joka kaadettiin yläpuoliselta rinteeltä.
Tie on edelleen kapea eikä se kestä raskaita ajoneuvoja, vaikka suo ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen huolellisesti ojitettiinkin. Villa Hausen seisoi pitkään yksin tien varrella, mutta 1930-luvulla rakensi Engroosin perhe huvilan naapuritontille.
Villa Engroos jaettiin sotien jälkeen 1940-luvulla useaksi asunnoksi. Perhe myi huvilan ja osti tilalle Maisterintiellä sijainneen Villa Hammarbergin. Siellä maaperä oli toisenlainen ja puutarha kukoisti. Puutarhan oli toteuttanut Paul Olsson ja sen sanotaan olleen loistelias. Villa Hammarberg on purettu ja sen paikalla on nyt rivitaloyhtiö.
Pohjoinen Suotie 5:ssä sijainneen Villa Engroosin osti Kaisa Kallion säätiö. Säätiö sai alkunsa, kun presidentti Kyösti Kallion puoliso Kaisa Kallio täytti 60 vuotta, ja kansalaiskeräyksellä saatiin kokoon 375 000 markkaa. Kaisa Kallio halusi käyttää rahat ”hoitoa ja sielunrauhaa” tarvitsevin naisten lepokotiin. Ensimmäinen Kaisankoti toimi Kauniaisissa vuosina 1950–58. Kun Backbyn kartano Espoossa tuli myyntiin, osti säätiö sen. Uusi Kaisankoti avattiin 1958, ja siellä se on edelleenkin.
Pohjoinen Suotie 1980-luvun alussa ja kyltti Lepokoti.
Uudet omistajat
Villa Engroos sai uudet omistajat. Pelastusarmeija osti huvilan, kunnosti ja varusti sen uudelleen hieman samaan tarkoitukseen kuin mikä Kaisankodilla oli ollut.
Vihkiäiset pidettiin 30.6.1959. Niihin osallistuivat myös ensimmäiset vieraat, jotka vanhassa vieraskirjassa kiittävät lämpimästi levosta ja ruoasta. Monet kiittävät myös ympäröivästä, kauniista luonnosta. Viimeinen merkintä on tehty 18.6.1983. Vieraskirjaan ja muuhun materiaaliin voi tutustua Pelastusarmeijan pienessä museossa Helsingissä os. Mikonkatu 20. Villa Engroos purettiin 1983 ja Pelastusarmeija rakensi tontille suuren koulutuskeskuksen, samoin kuin asunto-osan ylemmäs rinteeseen. Keskus nimettiin Petraksi. Nimi viittaa kallioon ja mäkeen, jolle keskus on rakennettu.
Nyt alkaa Kauniaisten historiassa erityinen ajanjakso, joka kestää vuodet 1987–2005. Pelastusarmeija halusi kouluttaa nuoria palvelemaan eri valtioissa meistä itään. Nuoret tulivat Venäjältä, Ukrainasta, Moldaviasta, Georgiasta, Romaniasta jne. Heidän johtajansa ja opettajansa olivat länsimaalaisia ja opetuksen ymmärtämiseksi keskuksella oli oma tulkki, venäläis-englantilainen Yuri Gulyanicky. Hän asui vaimonsa ja kahden tyttä- rensä kanssa asunto-osassa, samoin kuin kaikki nuoret ja muut palveluksessa olevat.
Opiskelijajoukko oli elä- väinen ja musikaalinen, ja monet muistavat heidät niin konserttivieraina Vallmogårdissa kuin musiikin esittäjinä Petrassa.
Väriläikkä
Kauniaislaisille opiskelijat olivat väriläikkä kaikkialla missä he liikkuivat. He viihtyivät lähistön Palloiluhallissa, kalastivat Gallträskillä, järjestivät grillijuhlia ja iloisia etnisten tanssien esityksiä niin toisilleen kuin vieraillekin.
He arvostivat seudun palveluita eivätkä unohda vierailua kaupungintalolla, jossa heille kerrottiin miten suomalainen kunta toimii.
Kun olosuhteet Venäjällä paranivat, siirrettiin opetus sinne. Siirtoa edelsi lyhyt aika pienemmässä koulutuskeskuksessa muualla Suomessa. Historiasarjan tiimi haastatteli maaliskuussa Natalia Penttistä Pelastusarmeijassa, Uudenmaankatu 40, ja hänen mukaansa nuoret muistavat ajan Kauniaisissa valoisana ja onnellisena. Erityisen onnellinen se oli Natalialle, joka täällä ollessaan avioitui kurssin ainoan suomalaisoppilaan kanssa! Natalian mukaan sosiaalisessa mediassa on nykyään helppo pitää yhteyttä entisiin opiskelutovereihin, ja hän tuntuukin tietävän ketkä ovat menneet naimisiin ja kuinka monta lasta kenelläkin on. Kun Pelastusarmeija jätti Petran, keskusteltiin Kauniaisissa pitkään jatkosta.
Mitä tehdä suurelle talolle, jonka Pelastusarmeija tarjosi ostettavaksi ja vieläpä erittäin edulliseen hintaan?
Kaupunki osti
Yksikään konttori tai hotelli ei kiinnostunut. Lopulta vuonna 2005 Kauniaisista tuli koulutuskeskuksen omistaja, kun taas asuntoosa myytiin yksityiseen käyttöön.
Alussa Petran ostosta kuultiin paljon tyytymättömiä ääniä. Se oli liian syrjässä eikä soveltunut suunniteltuun tarkoitukseen, nimittäin Kauniaisten kansalaisopistoksi. Etäisyys näyttää ”kutistuneen” sillä opiston kursseilla on nykyään yli 3 500 osallistujaa!
Se on edelleen koulutuskeskus ja pluspuoliin kuuluvat suuri auditorio ja entinen juhla- ja rukoussali. Osa tiloista on muutettu uusiksi luokkahuoneiksi. Entistä ruokasalia, Aurinkosalia, käyttävät suuremmat opetusryhmät, mutta sitä vuokrataan myös ulkopuolisille ja suuri keittiö on jäljellä.
Kansalaisopisto on säilyttänyt nimen ja Petra on Kauniaisissa käsite, opiskelupaikka ja varmasti myös paikka ”levolle ja sielunrauhalle”.
Siellä opetetaan nyt kahtatoista eri kieltä ja järjestetään 268 kurssia. Opettajakuntaan kuuluu 58 tuntiopettajaa ja yksi vakituisessa työsuhteessa oleva suunnittelijaopettaja. Elämä Petrassa on vähintään yhtä vilkasta kuin aikana jolloin kauniit georgialaiset nuoret lauloivat käytävillä ja avoimessa aulassa.
Kauniaisten vuonna 1973 perustetun kansalaisopiston matka kunnan joidenkin koulujen luokkahuoneista Villa Odenwallin (1983–1991) ja Villa Wulffin (1991–2005) kautta omaan suureen taloon Petraan kesällä 2005 on kertomus asukkaiden sitoutumisesta ja luottamushenkilöiden ymmärtämyksestä.
