| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

KOLUMNI: Rasistinen Kauniainen?

Marraskuun alussa oli Kauniainen yhtäkkiä kaikkien huulilla ja kaikkien some-feedeissä. Syy oli surullinen ja vastenmielinen – ryhmäkoti yksinsaapuneille pakolaislapsille kohtasi kovaa vastarintaa joidenkin naapureiden keskuudessa.

 

Vieläkin hiuksia nostattavampia olivat perustelut, jotka yksi näistä henkilöistä oli kirjoittanut lausuntoon. Talo ryhmäkotia varten oli ”liian hieno”, ja sen varustelu ei ollut ”oikeudenmukainen kunnallisveroa maksavia Peruskauniaislaisia kohtaan”.

 

Yhdeksän lapsen pitäisi muuttaa ryhmäkotiin parin viikon sisällä. Lasten, joiden pitäisi saada tuntea itsensä tervetulleiksi ja olonsa turvalliseksi kaupungissamme. Yhdeksän ihmistä vastusti ryhmäkotia. Yhdeksän ihmistä, jotka eivät halua olla jakamassa muille osaa omasta elintasostaan ja verorahoistaan. Se on häpeällistä, ja toivon että nämä ihmiset ymmärtävät, että heidän toimintansa vaikuttaa kuvaan meistä kaikista jotka asumme täällä.

Itse asiassa en ole koskaan aikaisemmin asunut paikkakunnalla, jossa olisi näin suuri halua auttaa niitä joilla on vaikeaa. Kun perhe Kongosta, josta kerrotaan toisessa jutussa, saapui Kauniaisiin kiintiöpakolaisina pari viikkoa sitten, olivat vapaaehtoiset ihmiset Granin Lähiavun kautta kalustaneet heidän asuntonsa, hankkineet keittiövälineitä, lämpimiä vaatteita ja leluja lapsille.

 

Parissa päivässä olivat ystäväperheet toivottaneet heidät tervetulleiksi, lapset aloittaneet jalkapalloharrastuksen ja aikuiset ruuanlaittokurssin. Hyväntahtoiset ihmiset hankkivat erityislämpimät talvijalkineet lumikeliin, pulkat ja keittiökoneet. Ihmiset järjestäytyvät sosiaalisessa mediassa pitääkseen huolta, ettei vain tällä perheellä vaan kaikilla tulokkailla on mitä he tarvitsevat. Avaramieliset ihmiset antavat aikaansa ja talvivaatteitaan.

 

On häpeällistä, että on ihmisiä jotka eivät soisi yksinäisille lapsia turvallista kotia lähistössään. Onneksi kyseessä on vähemmistö Kauniaisissa. Älkäämme antako näiden ihmisten kuulua ja näkyä eniten. Tuomitkaamme sitä vastoin äänekkäästi heidän mielipiteensä, samalla kun jatkamme suojattomien auttamista.

 

Matilda Gyllenberg

journalisti, YLE

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *