Kauniaislaisella Lasse Kurkelalla on takanaan varsin tapahtumantäyteinen vuosi, sillä hän osallistui viime vuonna yhteensä yli kymmeneen eri luontovalokuvakilpailuun. Vuoden mittaan käteen on jäänyt sekä voittoja että useita kunniamainintoja. Harva suomalainen saavuttaa vastaavaa menestystä kansainvälisissä valokuvakilpailuissa, mutta Lassesta tekee poikkeuksellisen myös hänen ikänsä. Vuoden luontokuva -kilpailun juniorisarjankin saimaannorppakuvallaan voittanut Lasse on todellisuudessaan aivan tavallinen 13-vuotias poika, joka aloitti yläasteen Kasavuoren koulussa viime syksynä.
Valokuvaus ja luonto ovat olleet osana Lassen elämää jo pienestä pitäen. Hyvän pohjan omalle harrastukselle on luonut vanhempien sisarusten ja isän luontokuvausharrastus. Lassen vanhempi veli Tommi on myös pärjännyt useissa kilpailuissa ja jopa voittanut Italiassa järjestettävän Oasis Photo Contestin ja suomalaisen Vuoden luontokuvan alle 18-vuotiaiden sarjassa. Lasse on kuitenkin perheen innokkain kuvaaja ja osaa useamman vuoden kokemuksen myötä käyttää kameraa jo ammattilaisen tavoin.
”Meillä on näitä varmaan miljoona!” Lasse naurahtaa esitellessään suosikkiobjektiiviaan, jolla hän on ottanut suurimman osan lempikuvistaan.
Luontovalokuvakilpailut Lasse aloitti 9-vuotiaana BBC:n järjestämästä kilpailusta, jonka palkintojenjakotilaisuuteen isäkin pääsi avecin ominaisuudessa mukaan. Lontoon luonnontieteellisessä museossa pidetyssä tilaisuudessa Lasse sai paljon kosolti kehuja alan ammattilaisilta, mikä oli omiaan lisäämään innostusta. Jo ensimmäisessä kilpailussaan Lasse palkittiin susi- ja ahmakuvistaan.
Lassen mukaan paras kilpailukokemus oli kuitenkin Memorial María Luisa. Kilpailun palkintojenjako järjestettiin Pohjois-Espanjassa Oviedon läheisessä pikkukaupungissa, jonka kaduille oltiin aseteltu osanottajien kuvia isoina printteinä. Kotia kohti lähdettiin tietysti nuortensarjan voitto taskussa.
”Paikallisessa ravintolassa meiltä ei suostuttu ottamaan rahaa vastaan, kun henkilökunta sai tietää, kuka Lasse oli”, Lassen isä Heikki Kurkela sanoo hymyillen.
Heikki on yksinomaan ylpeä pojastaan mutta tuo myös esille, että Lasse on harrastuksensa parissa oppinut paljon muutakin kuin vain valokuvaamaan – etupäässä sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että kaksikko saisi jokaisella luontoretkellä taltioitua kuvan jostakin harvinaisesta eläimestä. Joskus saattaa hyvinkin käydä niin, että Lasse viettää isänsä kanssa kokonaisen viikonlopun keskellä metsää sijaitsevassa kojussa näkemättä yhtään mitään. Esimerkiksi todennäköisyys Lassen suosikkikohteen eli suden bongaamiseen tähän aikaan vuodesta on vain yksi kymmenestä. Pari viikkoa sitten kaksikolla oli juuri tällainen ’hukkareissu’. Toisaalta onnistuminen on sitäkin palkitsevampaa.
Menestyksestään huolimatta Lasse ei osaa vielä sanoa, kiinnostaisiko häntä olla tulevaisuudessa ammattivalokuvaaja. Harrastus on jo antanut tuoreelle yläastelaiselle mahdollisuuden kokeilla yhtä sun toista. Valokuvaus on vienyt Lassen useampaan otteeseen ulkomaille, missä hän on saanut kirjoittaa juhlapuheita ja nauttia kansainvälisestä ilmapiiristä. Uusin aluevaltaus on Lumo-lehdessä säännöllisesti ilmestyvä palsta, jossa Lasse pääsee kertomaan luontoretkistään.
Tärkeintä on silti isän kanssa yhdessä vietetty aika, sillä loppujen lopuksi kuvat ovat taltiointeja yhteisistä muistoista. Näiden muistojen perässä saatetaan tosin lähteä parhaimmillaan Norjaan asti.
Lisää Lassen kuvia voi käydä katsomassa osoitteessa http://lassekurkela.kuvat.fi/.