Hemmalaget Grankulla IFK. Nummer 13, lagets kapten, Carolina Rehnberg. Kuuluttajan esitellessä joukkueiden pelaajia, tervehtivät pelaajat vuorollaan totuttuun tapaan yleisöä.
Tällä kertaa yleisö on kuitenkin jossain kaukana ruudun takana ja pelaajien edessä loistaa Kauniaisten palloiluhallin siniset, tyhjät penkkirivistöt.
Nämä tyhjät katsomot ovat tulleet valitettavasti jo tutuiksi pelaajille. Kuluva käsipallokausi päästiin aloittamaan yleisön edessä pelaten, mutta marraskuusta eteenpäin katsomot ovat olleet tyhjinä. Carolina Rehnbergin mukaan Grankulla IFK on yrittänyt tietoisesti kääntää tilannetta hyödyksi kannustamalla kanssapelaajia normaaliakin enemmän ja pitämällä meteliä vaihtopenkiltä.
Juuri tällä hetkellä Grankulla IFK pelaa parasta peliään pitkiin aikoihin ja ottelu Helsingin IFK:ta vastaan olisi normaalitilanteessa ollut takuuvarma yleisömenestys. Vaikka nykyinen tilanne harmittaa, on Carolina Rehnbergillä helpottunut olo. Vuosi 2020 oli huippukäsipalloilijalle raskas – kun edellinen kausi keskeytyi koronarajoitusten takia, jatkui Rehnbergin oma kausi olkapääleikkauksella ja sitä seuranneella pitkällä kuntoutusjaksolla. Nyt tammikuussa 2021, käsi tuntuu jo lähes normaalilta ja Rehnberg uskaltaa heittää taas.
Pitkittynyt toipumisjakso
Olkapäävammasta toipuminen ei ole koskaan helppoa käsipalloilijalle, varsinkaan, kun rajut takakentän heitot kuuluvat pelaajan vahvuuksiin. Suunniteltu puolen vuoden toipumisjakso on venynyt nyt yli seitsemään kuukauteen, mutta valoa tunnelin päässä on jo näkyvissä. Hyppyheitot takakentältä onnistuvat taas, vaikka aivan täydessä kunnossa Rehnbergin olkapää ei vielä olekaan.
Grankulla IFK kärsi alkukaudesta paljon loukkaantumisista. Puolikuntoisuudesta huolimatta joukkueen kapteeni Rehnberg oli mukana joukkueen ottelukokoonpanoissa, vaikka peliaikaa ei juurikaan tullut. Käsi ei kestänyt kunnolla heittämistä eikä treenaamista – katsomoon asti huomasi, että heittäminen oikealla kädellä aiheutti kipua. Vielä tammikuisessakin haastattelussa äänestä kuulee turhautumisen syksyä muistellessa
– En ole tottunut olemaan niin avuton, kuin olin alkusyksystä. En silloin pystynyt tekemään juuri mitään oikealla kädellä, mutta halusin kuitenkin olla mukana pallotreeneissä. Kun vasurilla sitten yritin pelata, niin eihän se kivaa ollut. Otteluissa ajattelin, että kunhan pääsee kuuteen metriin, niin pystyn jotenkin heittämään.
Isoon vastuuseen tottuneelle Rehnbergille penkillä istuminen oli outoa, mutta vaikeasta jaksosta jäi kuitenkin mukaan myös yksi harvinaisuus. Marraskuun Sjundeå IF – ottelussa syntyi heikommalla vasemmalla kädellä tehty maali laitapelaajan roolissa.
Joukkueen kapteeni
Carolina Rehnberg on Grankulla IFK:n kapteeni ja keulakuva. Käsivarteen hän pukee otteluihin sateenkaaren väreissä oleva kapteenin nauhan, jossa lukee “Punainen kortti rasismille”. Punainen kortti rasismille on kansainvälinen kampanja, jonka tavoitteena on levittää rasismin- ja syrjinnänvastaista viestiä. Tätä sanomaa Rehnberg joukkuetovereineen haluaa myös tukea.
– Me annetaan tällä täysi tuki tasa-arvolle urheilussa. Joukkue on viime vuosina osallistunut Roosa Nauha -keräykseen ja Fuck Cancer Run – juoksutapahtumaan. Tänä vuonna halutaan myös edistää tietoisuutta Downin syndroomasta 21.3 vietettävän Sukat Rokkaa – päivän kautta.
Kapteenina ja kokeneena pelaajana roolin kuuluu myös nuorempien pelaajien tukeminen ja opastaminen. Grankulla IFK:n A-tyttöjä valmentavan Rehnbergin mukaan vanhempien ja nuorempien pelaajien välinen hyvä kommunikaatio on tärkeää. Myös omalla uralla kokeneemmilla pelaajilla on ollut iso merkitys.
– Siuntiossa Linda Arifullen oli iso esikuva, vaikka en junnuna häneltä hirveästi uskaltanut kysellä. Granissa muun muassa Bettan Lillqvist (Betina Broman) ja Bianca (Eklundh) antoivat vinkkejä ja tukea.
Nuori, mutta kokenut huippu-urheilija
Vuonna 1996 syntynyt Carolina “Carre” Rehnberg on nuori, mutta kokenut urheilija. Rehnberg nousi jo kaudella 2011-2012 Sjundeå IF:n SM-sarjajoukkueeseen, joten ura kansallisella huipulla on ollut jo pitkä. Yli 200 ottelua pääsarjatasolla pelannut Rehnberg kertoo harjoittelun ja pelin tason nousseen uran aikana.
– Nykyään treenien intensiteetti on kovempi, fysiikkaa treenataan määrätietoisemmin ja treenit ovat monipuolisempia kuin silloin junnuna. Ensimmäisenä SM-sarjavuotena junnut seisoivat usein puolustuksessa, kun aloituskokoonpano harjoitteli hyökkäyspeliä. Koko SM-sarjan taso on mielestäni noussut, vaikka joukkueita on vähemmän.
Nykyiset harjoitusolosuhteet ovat Kauniaisissa kunnossa ja GrIFK:n joukkueessa treenataan kovaa. Urheilijaksi kasvaminen Huippu-urheilijaksi ei tulla ilman tukea ja opastusta. Nykyään nuoret ovat Rehnbergin mukaan henkisesti ja fyysisesti valmiimpia tullessaan mukaan aikuisten harjoitusryhmään.
– Kun aloitin 15-vuotiaana, ei minulla ollut ainuttakaan lihasta kropassa. Nyt noin 17-vuotiaana SM-sarjaan tulevat nuoret ovat treenanneet jo monta vuotta kunnolla. Esimerkiksi Maja Sannholmin (KyIF) tai Sara Sandelinin (GrIFK) fysiikka kestää koviakin otteluita.
Rehnbergin omalla urheilijan polulla ei vielä ollut yläkoululeirityksiä ja fyysinen treeni jäi nuorena vähäiseksi. Lukioajan koulukäsipallo sekä nuorten maajoukkuetoiminta olivat tärkeänä tukena myöhemmässä vaiheessa uraa. Ennen varsinaista maajoukkuetoimintaa T96/T97-ikäluokat treenasivat yhdessä kerran viikossa käsipallokoulussa Solvallassa.
– Tämän lisäksi oli B-tyttöjen, A-tyttöjen ja naisten treenit, joten fysiikkatreenit jäivät pallotreenien jalkoihin. Lukiossa koulukäsipallossa oli hyvät valmentajat, jotka kehittivät myös fysiikkapuolta.
Juniorimaajoukkuetoimintaa Rehnberg kiittelee.
– Siellä oli paljon henkistä valmennusta sekä urheilijan ruokailun ja unirytmin opastusta. Se oli 16-17 vuotiaana tärkeää, kun asuin silloin jo yksin. Puhetta ruoasta ja palautumisesta olisi hyvä kerrata kaikissa ikäluokissa.
SM-kulta tavoitteena
Huippu-urheilu ilman ammattilaisstatusta tarkoittaa täysiä päiviä ja viikkoja, joissa päiväohjelmat rytmittyvät urheilun, opiskelun ja työnteon välillä.
Keskikesän joukkuetreenitauon aikana Carolina Rehnberg pysähtyykin joskus miettimään, mihin ihmiset yleensä vapaa-aikansa käyttävät. Treenien täyttämät päivät ja joukkueen kanssa yhdessäolo ovat kuitenkin asioita, joista hän nauttii.
Tämän hetkiset tavoitteet voi tiivistää kahteen asiaan – saada olkapää täyteen kuntoon ja voittaa Suomen mestaruus. Urallaan Rehnberg on kertaalleen voittanut Suomen Cupin, mutta naisten mestaruus puuttuu. Sen hän aikoo vielä urallaan hankkia.