Edelleen löytyy kauniaislaisia, jotka muistavat Hougbergin leipomon, suuren rakennuksen Asematien mäessä. Talo purettiin vuonna 1975, ja sen paikalle, Asematie 4:ään, rakennettiin kaksi arkkitehti Stefan Ahlmanin piirtämää asuinrakennusta. Vieläkin joskus kuulee, kun joku puhuu Houberin-mäestä, ja silloin saattaa ehkä tietää, mistä mäestä on kyse.
Moni pienyrittäjä yritti heti päästä Kauniaisiin, kun yhdyskunta oli perustettu. Tehtailija Axel Hougberg (1876–1943) kuului ensimmäisiin. Hän oli ollut helsinkiläisen leipurimestarin opissa 12-vuotiaasta. Vuonna 1903 kesäkuun 1. päivänä hän avasi Helsingissä oman leipomon ja kaupan. Vuonna 1910 hän muutti Kauniaisiin ja avasi liikkeen nimeltä Kauniaisten höyryleipomo ja konditoria. Liike toimitti kauniaislaisille lähes 40 vuoden ajan leipää ja vehnäsiä.
Axel Hougbergin johdolla leipomo laajeni Kauniaisten ulkopuolelle. Viitisenkymmentä jälleenmyyjää toimi keskisellä Uudellamaalla. Hänellä oli myös leipä- ja siirtomaatavarakauppa Matinkylässä, jossa perhe vietti kesälomat. Houberin-mäelle noussut suuri rakennus oli kolmikerroksinen, ja siihen kuului iso kellari ja ullakko. Hougbergin perhe ja lapset Sylvia ja Allan asuivat kahvilan, leipomon ja leivinuunin sekä kaupan yläpuolella. Leipomon tuotteet olivat kaupassa myytävänä. Vastapaistetun leivän tuoksu houkutteli Grankulla samskolanin oppilaat kiirehtimään alamäkeen ostamaan tuoreita pullia tai hyvin suosittuja piparminttutikkuja. Leipäkauppa oli suosittu tapaamispaikka, ja suuri osa kylän tuoreista tapahtumista käsiteltiin siellä käydyissä keskusteluissa.
Kerrottiin, että runoilija Nino Runeberg käveli alas talostaan Eteläinen Heikelintie 3 lukemaan uusia runojaan. Rouva Fahlenius oli pidetty myyjä, joka antoi saksalaislähtöisen rouvan paistaa öisin erikoisleipää uunin jälkilämmössä. Fina Fahlenius ja työnjohtaja Pekka Poutiainen olivat joulukuussa 1942 olleet 20 vuotta töissä leipomossa ja saivat sen takia muun muassa ansiomerkin juhlavassa tilaisuudessa Hougbergien kotona.
Heinrichsin perhe asui muutamia vuosia talossa, ja juuri täällä Hanna Heinrichs aloitti paperikaupan. Toiminta laajeni nopeasti, ja hän muutti omaan pieneen liikehuoneistoon tien toiselle puolelle. Talon kellarissa oli muun muassa mankelihuone, jota kauniaislaiset vuokrasivat useiksi tunneiksi mankeloidessaan lakanoita ja pöytäliinoja. Eräässä vaiheessa siellä oli myös suutari, ja varmasti monia muita pienyrittäjiä, joita emme enää tunne.
Kun talo purettiin, otettiin yhteyttä Espoon museoon. Kauniaisilla ei ollut omaa museota, eikä varastotiloja tai henkilökuntaa. Leipomon historia, esineet, valokuvat ja asiakirjat ovat tämän takia hyvin varastoitu Espoon museoon, jossa on muun muassa suuri rinkeli, joka roikkui leipomon oven ulkopuolella. On myös olemassa Per Björkvallin maalaama akvarelli, joka on esillä ripustettuna Villa Bredassa. Maalaus on vanhan puolen sisäportaikossa muutaman muun vanhaa Kauniaista esittävän maisemataulun kanssa.
Työntekijät pitivät paljon Axel Hougbergista. Suomen leipomoyhdistys juhli häntä lämpimästi toimen miehenä sekä 50- että 60-vuotispäivänä. 50-vuotispäivänään hän tarjosi päivällisen sadalle ihmiselle kotonaan, ja illalla oli juhlat palokunnan talossa.
Axel Hougberg oli musikaalinen. Hän lauloi Grankulla FBK:n mieskvartetissa ja Kauniaisten mieskuorossa. Hän oli, kuten Hufvudstadsbladetissa julkaistussa uutisessa 23.3.1943 kirjoitettiin, ”väsymätön toimen mies, joka rentoutui laulun ja musiikin avulla.”
Axel Hougberg oli kaikkien silloin Kauniaisissa toimineiden pienyrittäjien hyvä edustaja. He huolehtivat omasta perheestään ja suuresta määrästä palkattua henkilökuntaa. Aina ja Axel Hougberg olivat vahvasti mukana Kauniaisten yhdistyselämässä. He kutsuivat mielellään ystäviä ja yrittäjiä puutarhajuhliin ja nimipäiväjuhliin. Tämä todisti vahvasta yhteisöllisyydestä pienellä paikkakunnalla.
KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ