Kauniaisten jäähallin viereiselle jalkapallokentälle, nykyiselle FA Solutions Arenalle, kokoontuu joka sunnuntai eri ikäisiä pelaajia. Kauniaisten seurakunnan urheilijoiden jalkapallotoiminta on pyörinyt samalla paikalla tänä vuonna jo 30 vuotta.
– Tässä oli hiekkakenttä, kun aloitettiin vuonna 1992. En ihan tarkkaan muista miten se eka porukka koottiin, mutta hyvin nopeasti se kasvoi, toiminnan puuhamies Juha Vähäsarja muistelee.
– Ei meillä mitään vakiovuoroa ollut, mutta oltiin täällä joka sunnuntai. Sittemmin tähän on liittynyt kavereiden kavereita ja osa ihan täältä kentän reunalta, ja joku on kuullut, että täällä on tällainen porukka missä voisi pelata. Täällä on aika paljon sellaisia, jotka on joskus pelanneet ja ollut pitkäkin tauko, mutta haluavat alkaa pelaamaan uudelleen. Laskin että kyllä tästä on satoja ukkoja mennyt näiden vuosien varrella läpi. Nyt listoilla on 50–60 pelaajaa.
Kaveriporukasta alkanut futishöntsäily on vuosien varrella vain kasvanut. Pelaajat tulevat pääosin Kauniaisista ja Espoosta, osa tulee Helsingistä asti, ja mukana on aina ollut sekä suomen- että ruotsinkielisiä.
– Kun tämä futis alkoi, niin mietittiin että joku nimi tälle porukalle pitäisi antaa.
Pappina Suomen Raamattuopistolla toimiva Vähäsarja kertoo, että Kauniaisten Seurakunnan Urheiluseura KaSKu perustettiin aikanaan seurakunnan lentopallojoukkueeksi. Seura meni pitkäksi aikaa pöytälaatikkoon, kun lentistoiminta loppui kestettyään joitakin vuosia.
– KaSKu oli hyvä nimi, niin se otettiin takaisin käyttöön.
Pelaajat tulevat hyvinkin erilaisista taustoista, mutta yhteinen harrastus on tarjonnut kaikille osallistujille yhteyden toisiinsa samalla tasolla.
– Mukana on taksikuskeja, duunareita ja pomoja, lääkäreitä ja lentäjiä, opiskelijoita, nuoria aikuisia, entisiä aktiivipelaajia ja välillä tuleviakin. Tässä on vähän sama fiilis kuin miehet saunassa – tittelit ovat poissa ja ollaan vaan yhteisen tekemisen parissa.
Vähäsarja uskoo syyt pitkäaikaisuuteen piilevän pelifilosofiassa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman paineita. Kentällä kunnioitetaan toisia.
– Kilpailullisen aspektin sijaan meillä on yhdessä tekeminen hyvän lajin parissa. Pelataan kunnolla, kukin kuntonsa ja taitojensa mukaisesti, mutta ei rapata. Toiminta on terapeuttista, hauskaa ja nuoria pelaajia rohkaisevaa.
”Täältä mennään kotiin hymyssä suin”
Jo 13 vuotta mukana ollut Antti Ahola allekirjoittaa tämän. Hänet houkutteli aikanaan mukaan oma juniorijoukkueen valmentaja, joka kutsui aktiivipelaamisen lopettaneen nuoren kokeilemaan. Siitä lähtien tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Ahola on suunnannut viikoittain tuttuun osoitteeseen.
– Kaikki pelaa täysillä, mutta ei veren maku suussa. Se on sellainen kombo, josta ainakin itse tykkään.
Sunnuntai-iltojen hyvän fiiliksen futis on auttanut Aholaa säilyttämään siteen rakkaaseen lajin, tuonut kavereita ja antanut turvaakin.
– Jos joku muu asia vaivaa tai on muuttunut niin tietää, että sunnuntaina pääsee futaamaan, niin ei hätää. Täältä mennään kotiin aina hymyssä suin.
Oppimista ja selviytymistä yhdessä
Yhteinen harrastus on monille perheille äärimmäisen tärkeä perhedynamiikan kannalta, sekä eri ikäisten miesten tervehenkisenä yhteytenä ja sosiaalisina suhteina. Pelikentällä onkin vuosien varrella ollut lukemattomia isäpoika-pareja.
Eri lähtökohdat harrastukseen tuovat myös erilaisia näkökulmia toiminnan mielekkyydestä. Isänsä kanssa pelaamaan tulleen 15-vuotiaan Juho Vähäsarjan mielestä parasta pelaamisessa on suorituspaineiden puuttuminen.
– Tykkään tosi paljon pelata futista mutta en tykkää ohjatusta jalkapallosta. Mun ikäisille ei ole tällaisia höntsäporukoita, joissa saa vaan pelata ilman suorituspaineita. Täällä saa mokata ja saa oppia niistä.
– Parasta on se, että pääsee juoksemaan ja liikkumaan. Mun osalta hyvä suoritus on, jos jokaisen pelin jälkeen pääsee terveenä kotiin, sanoo puolestaan Juhon isä Tuomo Vähäsarja.
Hänen mukaansa kentällä näkee erityistä tekemisen riemua silloin, kun joukkueet muodostetaan ilman ikärajoja. Hän kertoo myös huomanneensa, kuinka iän karttumisen myötä henkilökohtaiset ilonaiheetkin muuttuu.
– On hauskaa, kun lasten kanssa pelatessa näkee, miten se suhde rupeaa muuttumaan, että kun ensin he häviävät sulle ihan kaikessa, sitten alkaa olemaan tasaista, ja sitten voit ylpeänä huomata miten he tekee kaiken paremmin kuin sinä.
Muutama vuosi sitten rakennettu moderni kuplahalli takaa nykyisin aina hyvät olosuhteet. Juha Vähäsarjaa hymyilyttää muistellessaan menneiden vuosien yksittäisiä kertoja, kun pelaamaan piti haastavista olosuhteista huolimatta päästä.
– Aikanaan kun tässä oli vielä hiekkakenttä, kenttää ei talvella aina aurattu – auraukset alkoivat kunnolla vasta silloin kun tähän tuli tekonurmi – niin pelattiin välillä, vaikka lunta oli melkein polviin asti. Sehän oli ihan eri peli mutta pelattiin kuitenkin! Kerran täällä ei ollut valoja, niin ajettiin autot tuohon hallin rinteeseen ja laitettiin pitkät päälle, että nähtiin pelata.
Mikään toiminta ei kestä kolmeakymmentä vuotta ilman sydämellään mukana olevaa pyyteetöntä puuhamiestä. Juha Vähäsarja tunnustaa kuitenkin itsekkään syyn toiminnan pyörittämiseen.
– Jos tätä ei olisi niin multa puuttuisi paljon, koska tämä on niin hauskaa. Täällä ei paljoa työn tekemistä mieti, kun juoksee tuolla pallon perässä. Olenkin sanonut aina, että tämähän on kuin terapiaa. Kun työviikko on alkamassa ja viikonloppu takana niin mikäs sen kivempaa kuin vähän vetää hikeä pintaan.
Mikäli Vähäsarjan toive toteutuu, tulee kuplahallin sunnuntaivuoro pysymään varattuna vielä pitkään.
– Olin kai jotain neljissäkymmenissä, kun katsoin yhtä 63-vuotiasta ja mietin, että vitsi kun pystyisin vielä tuossa iässä pelata ja juosta täällä. Nyt olen itse 63 ja toivon, että voisin vielä 10 vuotta olla mukana.
Toiminta on pyörinyt Kauniaisissa todellakin jo 30 vuotta kaikessa hiljaisuudessa, joka sunnuntai klo 20.00–21.30, ympäri vuoden. Juhlavuotta vietetään – kuinkas muuten – futaamalla.