| YLEINEN - ALLMÄN

Villa Frosterus on yksi kaupungin vuokrattavista villoista

Kauniaisten kaupungilta löytyy monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin sopivia vuokrattavia juhla- ja tapahtumatiloja. Kaupunki omistaa esimerkiksi Soukanniemessä sijaitsevan Villa Frosteruksen alueen. Huvila sekä meren rannassa sijaitseva rantasauna ovat vuokrattavissa erilaisia tilaisuuksia varten.

 

Villa Frosteruksen alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilualueeksi. Alueella olevaa grillikatosta, pallokenttää, uimarantaa pukukoppeineen sekä laitureita voi vapaasti käyttää ilman varausta.

Huvilan tilat on kalustettu niin, että ne tarjoavat oleskelu- ja ruokailumahdollisuuden noin 40 henkilölle.

Alueen historiaa

Tämä Soukanniemen kärki on Soukanniemen vanhimpia huvila-alueita ja erittäin merkittävä osa Helsingin höyrylaivareittien kesäasutusta. Höyrylaivaliikenne saaristossa alkoi 1860-luvulla ja ulottui Soukanniemen ympäri jo vuonna 1872.

Viime vuosisadan lopulla varakkaat suurkaupunkilaiset hakeutuivat kesällä mielellään saaristoon – sille ainutlaatuiselle saaristovyöhykkeelle, joka ulottuu lännestä Tukholmasta aina Karjalan kannakselle asti idässä. Myös alueelle syntynyt huvilakulttuuri oli ainutlaatuista. Laiturit olivat tärkeitä, koska yleensä kesähuviloihin tultiin veneillä harvemmin hevospelillä, autoja ja autoteitä kun ei vielä ollut. Jos huvilalle purjehdittiin omalla veneellä, kuten teki esimerkiksi Sigurd Frosterus, ”työmatka” kesti säästä ja tuuliolosuhteista riippuen 2–7 tuntia.

Arkkitehti Sigurd Frosterus (1876-1956) rakennutti kesäpaikakseen Villa Frosteruksen 1913 josta tuli arkkitehtiperheen viihtyisä kesänviettopaikka. Ateljeeikkunainen huone huvilan toisessa kerroksessa kohti pohjoista oli Sigurd Frosteruksen työhuone. Sigurd Frosteruksen käsialaa on myös mm. 1916 rakennettu Stockmannin tavaratalo, Vanajan linna sekä presidentin virka-asunto; sittemmin Urho Kekkosen museona tunnettu huvila Helsingin Tamminiemessä.

Frosterukset asuivat ajan tapaan huvilalla kesäkuusta syyskuuhun. Alueen myivät 1989 Kauniaisten kaupungille Sigurd Frosteruksen tyttäret. Näin myös pienin pääkaupunkiseudun kunnista oli saanut merenranta-alueen.

Huvila on säilyttänyt lähes kokonaan alkuperäisen asunsa. Valokuvien perusteella vain ulkoverhous on ollut alun perin tummempi.

Nykyisen Villa Frosteruksen vieressä Soukanniemessä sijaitsee alunperin 1880-luvulla rakennettu suuri huvila Stora Villan joka tunnettiin myös nimellä ”Amiraalin huvila”- suomalaisen sotilaan ja Venäjän laivaston amiraalin Oscar von Kraemerin mukaan. Hänen toimiessaan Venäjän keisarin kenraaliadjutanttina keisari Aleksanteri III ja hänen puolisonsa Maria Feodorovna, Kreikan kuningatar Olga ja muita Venäjän hovin jäseniä ankkuroi kesällä 1889 Espoonlahdelle ja vieraili huvilalla. Uusi vierailu tehtiin heinäkuussa 1894.

Ensimmäisen vierailun muistoksi on kaiverrettu muistopiirtokirjoitus pieneen kallioseinämään Villa Frosteruksen alueen lounaisella rannalla. Tämä Keisarin kiveksi nimetty muistomerkki luokitellaan museoviraston muinaisjäännösrekisterissä kiinteäksi muinaisjäännökseksi.

Rantasauna

Huvilan vieressä on punainen tupa (nykyinen rantasauna), jota perhe kutsui yksinkertaisesti ”tuvaksi”. Se on luultavasti alueen vanhin rakennus ja lienee alun alkaen ollut pelkkä kalastajamökki. Jo 1880-luvulla siitä tehtiin pesutupa ja silityshuone huviloiden suurta pyykkimäärää varten. Tuvassa oli myös lähinnä palvelusväelle tarkoitettu pieni sauna. Tupa korjattiin 1960-luvulla kesähuvilaksi. Rantasauna soveltuu vuokrattavaksi jopa noin 15 henkilön ryhmille.

Villa Frosteruksen alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus, joka on säilynyt poikkeuksellisen autenttisena. Alue on valtakunnallisesti arvokas. Se on arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävä jugendkauden taiteilijahuvila, joka on säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa. Alue sijaitsee maisemallisesti tärkeällä paikalla.

Nykyään voit tuntea menneiden aikojen tunnelman Villa Frosteruksen viihtyisässä miljöössä, joka tarjoaa kauniin ympäristön, jossa viettää idearikas kokouspäivä tai ikimuistoiset juhlat; häät, valmistujaiset, syntymäpäivät, kaikki elämäsi juhlat, joita on mukava viettää arvokkaassa ja perinteisessä miljöössä.

Muut vuokrattavat juhlatilat

Villa Frosteruksen lisäksi Kauniaisten kaupungilta löytyy monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin sopivia vuokrattavia juhla- ja tapahtumatiloja. Radan pohjoispuolella sijaitsee Vallmogård sekä konsertti- ja juhlasali Uusi Paviljonki. Villa Junghans puolestaan sijoittuu radan eteläpuolelle.

Oli kyseessä sitten isommat tai pienemmät perhejuhlat, syntymäpäivät tai vaikkapa rapujuhlat, niin henkilökohtaisen palvelun ja yhteistyön avulla löydämme juuri sinun tapahtumallesi sopivimman tilan.

Lisätiedot ja varaukset: Villa Frosterus, Villa Junghans, Vallmogård: elina.pynnonen@kauniainen.fi. Uusi Paviljonki: cecilia.mcmullen@kauniainen.fi

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *