| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kaupunkiradan rakennustyöt jatkuvat – junaliikenteeseen katkoja syyskuussa

Espoon kaupunkirata -hankkeen työt ovat jatkuneet kiivaina myös kesän viiden viikon junaliikennekatkon jälkeen. Rakennustöiden tehokkaan ja turvallisen etenemisen varmistamiseksi katkaistaan junaliikenne vielä viisi kertaa elo-syyskuun viikonloppuina, Väylävirasto tiedottaa.

Liikennekatkojen aikana tehdään meluavaa yötyötä, josta tiedotetaan erikseen lähialueen asukkaille sekä hankkeen Facebook-sivulla. Erityistä melua aiheuttavat pontitus- ja paalutustyöt sekä louhinta. Liikennekatkojen aikaan louhintoja tehdään Tuomarilassa, Kaupunginkalliossa sekä mahdollisesti Kauniaisten ja Koivuhovin välisellä alueella sekä Turunväylän länsipuolella.

– Kallion pinnan korkeus ja louhintatarve sekä työmäärä selviävät lopullisesti vasta kaivuun yhteydessä, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Tero Nurmi.

– Muita katkojen aikana tehtäviä töitä ovat muun muassa raiteiden tukeminen ja hitsaus sekä uuden radan, kaapelireittien ja sähkörataperustusten rakentaminen. Lisäksi jatkamme paalutus- ja pontitustöitä.

Rakennustyöt aikataulussa

Espoon kaupunkirata -hankkeen työt etenivät Väyläviraston mukaan suurin harppauksin kesän viiden viikon liikennekatkon aikana ja työt ovat edenneet aikataulussa.

– Syksyn katkot ovat välttämättömiä, jotta voimme tehdä raiteisiin, siltoihin ja muihin rakenteisiin liittyviä töitä turvallisesti. Olemme pyrkineet ajoittamaan katkot niin, että niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa junamatkustajille, Nurmi kertoo.

Junaliikenteen katkot ajoittuvat seuraavasti:

  • La 31.8. klo 04:00 – Ma 2.9. klo 04:00 (48 t)
  • La 7.9. klo 04:00 – Ma 9.9. klo 04:00 (48 t)
  • La 14.9. klo 04:00 – Ma 16.9. klo 04:00 (48 t)
  • Su 22.9. klo 04:00 – Ma 23.9. klo 04:00 (24 t)
  • Su 29.9. klo 04:00 – Ma 30.9. klo 04:00 (24 t)

Katkojen aikaisista liikennejärjestelyistä ja korvaavista yhteyksistä tiedottavat tarkemmin VR ja HSL.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *