| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Yrjö Kukkapurolle veistos torille

Kaupunki on näyttänyt vihreää valoa Kauniaisissa asuvan Yrjö Kukkapuron veistokselle. Maailmanlaajuisesti tunnetun muotoilijan veistos tulee Thurmaninaukiolle ja koostuu kahdesta Kukkapuron suunnittelemasta tuolista.

Aloitteen on tehnyt Maria Ekman, joka on tunnettu monista antiikkiohjelmista ja nykyisin ruotsinkielisen kulttuuriyhdistyksen ja Grankulla svenska kulturföreningen hallituksen jäsen. Hän sai idean ollessaan kävelyllä koiransa kanssa.

Maria Ekman on asunut Kauniaisissa kaksi vuotta ja viihtyy hyvin. Hän toivoo, että veistos voisi sijoittua tähän torin suihkulähteelle. Hän on myös yleisesti vaikuttunut siitä, kuinka moni kulttuurihenkilö on asunut kaupungissa, ja näkisi mielellään esimerkiksi nimilaattoja sopivissa paikoissa heidän muistokseen.

– Kuljen usein Thurmaninaukion ohi ja olen todennut, että täällä on asunut monia kulttuurihenkilöitä, mutta et näe sitä torilla. Kauniainen on ollut monien erittäin hienojen taiteilijoiden koti, ja toivon, että se näkyisi paremmin kaupunkikuvassa.

Ekman toteaa, että Yrjö Kukkapuro on valtavan suuri nimi maailmalla.

– Emme ehkä tajua, kuinka arvostettu hän on muotoilualalla työskentelevien keskuudessa, hän sanoo.

Vaikka aloite on hänen, projekti jatkuu kulttuuriyhdistyksen alaisuudessa. Nyt kun kaupunki on myöntänyt luvan, alkaa lahjoitusten metsästys. Projektin arvioidaan maksavan noin 12 000 euroa, ja Ekman toivoo lahjoituksia sekä säätiöiltä että yksityishenkilöiltä.

Kukkapuro on suunnitellut veistoksensa itse, ja se koostuu kahdesta jauhemaalatusta metallituolista, jotka ovat kiinnitetty sinkkipohjaan, joka esittää Gallträskiä.

Vielä on epäselvää, mihin veistos sijoitetaan. Aloitteen tekijä itse pitää sopivana paikkana suihkulähteen päätyjä.

– Kaupungin asukkaat voivat istua tuoleilla. Ajatuksena on, että toinen on Yrjön tuoli ja toinen hänen edesmenneen vaimonsa Irmelin tuoli, kertoo Maria Ekman.

Vielä on epäselvää, mihin veistos sijoitetaan ja milloin se tapahtuu. Kaikki riippuu siitä, kuinka kauan rahoituksen saaminen kestää. Maria Ekman itse pitää sopivana paikkana suihkulähteen päätyjä.

KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *