| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Vihreää valoa asunnoille Villa Bensowin vieressä

Pian rakennetaan uusia asuntoja noin viiden hehtaarin suuruiselle alueelle Gresantien ja Bensowinkujan väliin. Uusi asemakaava hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 16. syyskuuta, mikä ilahduttaa Bensowin säätiön hallituksen puheenjohtajaa Johan Hjeltiä.

– Suurimmalla osalla aluetta toiminta voi laajentua puistomaisessa ympäristössä jossa Villa Bensow ja Paul Olssonin suunnittelema puisto ovat keskiössä. 1980-luvun alkupuolelta peräisin oleva lakkautettu lastenkodin rakennus puretaan, ja alue Bensowinkujan ja Oravamäentien varrella osoitetaan asuntorakentamiseen, hän sanoo.

Varhaiskasvatuksen johtaja Andréa Sjöström (vas.), hallituksen puheenjohtaja Johan Hjelt ja toiminnanjohtaja Maj Estlander ovat erittäin tyytyväisiä Villa Bensowin saneeraukseen. Hirvi, joka aikanaan oli 60-vuotislahja huvilan omistajalle Wilhelm Bensowille, on myös kunnostettu.

Asemakaava perustuu pienimuotoiseen rakentamiseen, jossa tarjotaan korkealaatuista asumista yhdistelmänä omakotitaloja, paritaloja, rivitaloja ja pieniä kerrostaloja, yhteensä 6 300 rakennusneliömetriä.

– Katujärjestelyt uudistetaan siten, ettei läpikulkuliikenne ei ole mahdollista. Tavoitteena on saada kadun rakentaminen, mukaan lukien kunnallistekniikka, valmiiksi kesällä 2025, Hjelt sanoo.

Uudet asunnot eivät tule olemaan säätiön itsensä rakentamia, vaan tontit tulevat myyntiin heti, kun asemakaava on saanut lainvoiman, kertoo Hjelt. Hän toivoo tämän tapahtuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.

– Tonttimme ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, eli omakotitaloja on 5 kpl/paritaloja 5 kpl sekä rivitaloja ja pienempiä kerrostaloja, joissa on yhteensä 40–50 asuntoa. Tämä tarkoittaa, että kohderyhmät ovat varsin erilaisia ja asettavat erilaisia vaatimuksia menettelytavoille. Aloitamme markkinatutkimuksella ja teemme sen pohjalta johtopäätökset eri myyntitavoista. Yritämme edetä ripeästi ja annamme varmasti lisätietoa myös säätiön verkkosivuston kautta.

Vuodenvaihteessa 2023–2024 oikosulku aiheutti talossa vahinkoja, mutta nyt kaikki on korjattu, ja vakuutusyhtiö vastasi kustannuksista. Andréa Sjöström kertoo, että säätiö suunnitteli keväällä pitävänsä avoimien ovien päivän, jotta kaikki kiinnostuneet voisivat nähdä talon. Nyt kun kaikki on
korjattu, suunnitelmista voidaan jälleen alkaa keskustella. Tässä kuva kokoushuoneesta, jonka seinällä on puistosuunnitelma.

Uusi asemakaava merkitsee konkreettisia uusia mahdollisuuksia Bensowin säätiölle kehittää toimintaansa.

– Konkreettiset mahdollisuudet syntyvät siitä, että voimme laajentaa toimintaamme alueella, erityisesti parempien taloudellisten edellytysten ansiosta.

Villa Bensow täysin saneerattu

Uusi asuinalue rajoittuu äskettäin saneerattuun ja uudessa asemakaavassa suojeltuun Villa Bensowiin, joka on rakennettu vuonna 1908. Rakennuksen ympärillä oleva puisto on Paul Olssonin suunnittelema.

Rakennuksessa toimii säätiön organisaatio, joka tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Muutama vuosi aiemmin valmistui alueen toisen suojellun rakennuksen, Villa Solhagan, täyssaneeraus, ja se on annettu Barnavårdsföreningenin käyttöön. Villa Bensowin saneeraus, jossa kaikki purettiin ja käytännössä vain runko jäi jäljelle, valmistui vuonna 2022 ja maksoi yhteensä noin neljä miljoonaa euroa.

– Olemme iloisia siitä, että saneeraus sujui taloudellisesti ja ajallisesti hyvin, kiitos taitavien urakoitsijoiden ja asiantuntevan projektinjohdon.

Mistä olet erityisen tyytyväinen?

– Aikaikkuna näin laajalle saneeraukselle oli lyhyt, mutta kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Pyrkimys palauttaa kaikki entiseen loistoonsa, mukaan lukien Paul Olssonin muotopuutarha, huvimajoineen ja patsaineen, oli suuri, ja onnistuimme yli odotusten, sanoo Johan Hjelt.

Ennaltaehkäisevä lastensuojelu toimii huvilassa

Säätiö panostaa tällä hetkellä ennaltaehkäisevään lastensuojeluun, jonka toiminta ja henkilöstö ovat sijoittuneet Villa Bensowiin.

– Ennaltaehkäisevä lastensuojelu tarkoittaa lasten ja perheiden tukemista riittävän varhain, jotta ongelmia ei pääse syntymään tai ne eivät pääse pahenemaan. Kyse on toimista, jotka turvaavat lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin ja vahvistavat lapsen suojatekijöitä, sanoo toiminnasta vastaava Maj Estlander.

Säätiö pyrkii katkaisemaan sukupolvien yli ulottuvan sosiaalisen huono-osaisuuden ja on siksi kohdentanut toimintaansa niille lapsille ja nuorille, joilla on suurin riski syrjäytyä. Tämä koskee lapsia ja nuoria, jotka elävät vanhemman päihdeongelmien, mielenterveysongelmien tai väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa.

– Tarjoamme psykososiaalista tukea lapsille ja nuorille koko Uudellamaalla yksilö- ja vertaistukena sekä kesäleireinä toiminnassamme Min stig. Vaikuttamistyö ja ammattitaitoa lisäävä toiminta, joka on suunnattu lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille, on myös tärkeä osa toimintaamme. Esimerkiksi vuodesta 2018 lähtien olemme vuosittain järjestäneet de Finlandssvenska barnrättsdagarna (suomenruotsalaiset lapsen oikeuksien päivät), joka tarjoaa foorumin, jossa ammattilaiset eri puolilta ruotsinkielistä Suomea voivat tavata, vaihtaa kokemuksia ja saada tutkimustietoa asiantuntijoilta. Teemme myös paljon työtä kouluissa oppilaiden ja henkilöstön kanssa, jotta toimintaamme ja lapsille tarjottavaa tukea saataisiin näkyväksi.

Kuinka suuri ongelma tänä päivänä on, että lapsi elää esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivän vanhemman kanssa ja mitä se voi aiheuttaa?

– Arvioimme, että 4–5 lasta joka luokassa tai 25 prosenttia kaikista lapsista elää vanhemman riskikäyttäytymisen tai päihdeongelmien kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vähintään 20 prosenttia aikuisista kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä, ja 30 prosenttia aikuisista ylittää riskirajan alkoholin käytössä. Aikuisten pahoinvointi heijastuu lasten hyvinvointiin. THL arvioi, että 89 000 lasta kärsii vanhemman päihdeongelmasta, mutta pimeä luku on suuri, koska moni alkoholia ongelmallisesti käyttävä ei koskaan hakeudu avun piiriin. Päihteiden käyttö maksaa julkiselle terveydenhuollolle 1,1 miljardia euroa vuodessa, ja mielenterveysongelmat aiheuttavat saman verran kustannuksia menetetyn työajan muodossa. Puhumme siis suuresta yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Kuinka voitte auttaa lapsia ja nuoria, jotka elävät perheessä, jossa vanhemmalla tai muulla läheisellä aikuisella on päihde- tai mielenterveysongelmia?

– Tarjoamme psykososiaalista tukea ja autamme lapsia käsittelemään vaikeita tunteita ja kokemuksia, joita sairaan vanhemman kanssa eläminen aiheuttaa. Vertaistukemme kautta lapset ymmärtävät, etteivät ole yksin vaikeassa perhetilanteessaan. Lapset saavat ymmärrystä vanhemman sairaudesta, ja pyrimme siihen, että he hyväksyisivät sen, ettei heidän tehtävänsä ole saada vanhempaansa paranemaan. Kerromme lapsille, että heillä on oikeus voida hyvin, vaikka vanhempi voi huonosti.

Maj Estlanderilla on vinkki perheille, jotka elävät tällaisessa todellisuudessa:

– Puhu lapsille vanhemman sairaudesta ikätasoisesti. Lapset huomaavat kaiken ja he todella haluavat ja heillä on tarve ymmärtää. Avoin keskustelu perheessä on tärkeä suojatekijä lapselle.

KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *