Kauniainen on valittu lastenmusiikin pääkaupungiksi vuodelle 2025. Juhlinta alkoi jo 20.11. kahdella konsertilla, seminaarilla ja Jellonagaalalla Uudella Paviljongilla.
Aamulla oli kaksi juhlakonsertteja Kauniaisten varhaiskasvatusryhmille, paikalla oli yhteensä yli 300 lasta ja aikuista.
Juhlakonserteissa esiintyvät Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko, Flip Flop ja Kaumo-orkesteri Kauniaisten musiikkiopistosta yhdessä Granhultsskolanin ja Mäntymäen koulunkuorojen kanssa.
Lastenmusiikkipäivän tapahtumien yhteistyökumppaneina toimivat tänä vuonna Kauniaisten kaupunki, Kauniaisten musiikkiopisto, Muusikkojen liitto, Konserttikeskus, Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry sekä Suomen Musiikintekijät, Muusikkojen liitto ja DLX Music.