| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

GraniAID muuttuu talvijuhlaksi – hyväntekeväisyystapahtuma helmikuussa

GraniAID on tapahtuma, joka on kahden viime vuoden ajan järjestetty kesäisin ja koonnut kauniaislaiset torille seuraamaan lavaohjelmaa, tapaamaan tuttuja ja keräämään varoja hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2025 tapahtuma muuttuu koko perheen talvijuhlaksi helmikuussa.

Ohjelma järjestetään lauantaina 8. helmikuuta iltapäivän ja illan aikana. Koko perheen talvirieha pidetään Nuorisotalolla ja sen pihalla klo 12–16. Arne Alligator esiintyy, lisäksi luvassa on Grani-Kurre – disko, poniratsastusta, makkaranpaistoa ja paikalla on myös VPK:n paloauto. Ohjelma on maksutonta. Illalla järjestetään tapahtuman toinen osa, GraniAID Sing Along, Uudessa Paviljongissa klo 18–22. Tarkoituksena on järjestää musiikkijuhla, joka muistuttaa suosittua ”Allsång på Skansen” -tapahtumaa.

– Luvassa on aikamatka lähihistoriamme suurimpiin hitteihin. Tule mukaan laulamaan! Lipun hinta on 35 euroa ja siihen sisältyy väliaikatarjoilu unohtumattomien sävelmien kera, kertoo järjestelytoimikunnan Antti Harsunen.

Aiemmin kerätyt varat on ohjattu paikallisille nuorille ja ukrainalaisille pakolaisille, mutta tällä kertaa kerätyt rahat menevät suoraan Grani Lähavulle, joka on palvellut kaupunkilaisia jo 35 vuotta.

Kenneth Söderholm (vas.), Aila Thurin, Siw Lindholm-Winqvist, Mia Rantasalo ja Risto Palojoki
ovat kaikki mukana järjestämässä GraniAID-tapahtumaa helmikuussa.

Yhdistys tukee kaikkia kauniaislaisia – lapsia, vanhempia, maahanmuuttajia, nuoria, aikuisia ja senioreita. Grani Lähiapu tekee ennaltaehkäisevää työtä kriisien ja yksinäisyyden torjumiseksi ja tarjoaa samalla kulttuuri- ja sosiaalista toimintaa, joka luo yhteisöllisyyttä ja iloa.

– Viime vuoden aikana saimme valitettavia uutisia kun Granin Lähiavun saama ulkopuolinen tuki väheni merkittävästi. Toivomme, että yhdessä voimme kääntää tämän kehityksen ja antaa käytännön tukea oman paikkakuntamme tärkeälle toiminnalle kaupungissamme, sanoo Grani Lähiavun toiminnanjohtaja Aila Thurin.

Hän toivoo, että mahdollisimman moni voisi osallistua hyväntekeväisyystapahtumaan ja antaa oman panoksensa. Järjestäjät ovat myös kääntyneet paikallisten yritysten puoleen saadakseen tapahtumalle sponsoreita.

Järjestäjät toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleiksi maksuttomaan iltapäivään ja illan tilaisuuteen Uudessa Paviljongissa.

Tilaa liput ja lue lisää ohjelmasta sekä artisteista GraniAID:n Facebook-sivuilta tai GraniAID:n Instagramista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *