Gymnasiet Grankulla samskolanin opiskelijat keräävät parhaillaan rahaa ambulanssiin ja tarvikkeisiin, jotka avustusjärjestö Karavanenin kautta lähetetään Ukrainaan.
– Saimme idean, kun Karavanenin perustaja Magnus Londen luennoi koulussamme. Hän esitteli idean meille, ja osa meistä piti sitä heti loistavana konseptina. Meille tuli tunne, että voimme todella tehdä jotain Ukrainan hyväksi, sanoo Isabella Eskelin.
Tuumasta toimeen. GGs goes Ukraina -projekti, joka on myös osa vapaaehtoista lukiokurssia, käynnistyi lokakuussa. Sen jälkeen noin 20 opiskelijan ja muutaman opettajan ryhmä on aktiivisesti työskennellyt tavoitteen saavuttamiseksi.
Kun Kaunis Grani tapaa opiskelijat joulukuun alussa, he ovat jo keränneet yli 6 000 euroa. Tavoitteeseen pyritään muun muassa joulukuun puolivälissä järjestettävällä hyväntekeväisyyskonsertilla sekä sponsoreiden ja lahjoitusten avulla. Ambulanssi on tarkoitus lähettää matkaan keväällä. Ensimmäinen suuri keräystempaus oli koko koulun taksvärkkipäivä 15.11.
– Koko koulun taksvärkkikeräyksen tuotto, noin 4 000–5 000 euroa, meni projektille, sanoo Minea Sehm.
GGs ja Kyrkslätts gymnasium Kirkkonummelta olivat ensimmäiset hankkeeseen osallistuvat koulut. Ensi vuonna odotetaan kymmenen uuden koulun liittyvän mukaan.
– Parasta on ollut tunne siitä, että voi tehdä jotain konkreettista sen sijaan, että vain murehtisi tilannetta. Nyt voin käyttää energiani johonkin, jonka tiedän oikeasti auttavan ihmisiä, Minea sanoo.
Projektin suurin haaste on Isabellan mukaan ollut työskentely suuren, eri tiimeistä koostuvan ryhmän kanssa.
– Kaikkien palasten kokoaminen yhteen voi välillä tuntua haastavalta. Meillä on viikoittain yhteisiä kokouksia, joissa käymme läpi eri tiimien aikaansaannokset, Isabella kertoo.
Mitä haluaisitte sanoa kauniaislaisille? Miten he voivat auttaa?
– Antakaa meille näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa – olemme Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa – sekä lahjoituksia. Se on todella tärkeää, Minea sanoo.
Ryhmä on nyt myös yhteydessä eri yrityksiin sponsoreiden löytämiseksi. Maaliskuuhun mennessä rahat on tarkoitus saada kokoon.
Hyväntekeväisyyskonsertissa 16.12. Uudessa Paviljongissa esiintyvät muun muassa Ilon Adlercreutz, Lucia-kuoro, opiskelijat ja opettajat. Lisätietoja keräykseen osallistumisesta löydät täältä: https://www.ggs.fi/ ggs-goes-ukraina