| KAUPUNKI - STADEN

Kolumni: Joulunodotusta ja uuden vuoden toiveita

Pian on taas aika rauhoittua joulun viettoon ja uuden vuoden vastaanottamiseen, kukin omalla tavallaan. Ennen sitä jokainen voi miettiä, miten itse omilla pienillä valinnoillaan voi vaikuttaa meidän kaikkien yhteisten tavoitteidemme ja hyvinvointimme edistämiseen.

 

Ensinnäkin toivon, että kaikki mahdollisuuksiensa mukaan suosivat ja tutkivat lähipalveluiden tarjontaa, kun täytetään joulun lahja- ja muita toiveita. Lähipalvelujen suosiminen edistää kaupungin keskustan elinvoimaisuutta ja tukee myös kaupungin kunnianhimoista strategiatavoitetta saavuttaa hiilineutraalisuus vuonna 2030. Meidän aineellisilla ja aineettomilla valinnoillamme on suuri vaikutus, kun halutaan saavuttaa näitä tavoitteita.

Toisaalta kun asioita miettii tarkemmin, on aina hyvä aloittaa itsestään. Miten suhtaudun tulevaisuuden haasteisiin? Haasteet ovat kuitenkin suuressa mittakaavassa yhteisiä. Voinko kannustaa muita mukaan? Voin toki. Teenkö asialla jotain? En aina, mutta miksi ei?

Ajattelen, että kannattaa suhtautua kaikkeen avoimin mielin ja miettiä, miten itse haluaa kohdata tulevaisuuden ja tulevat haasteet. Uskon, että näin on helpompi myös kannustaa muita mukaan. Pienet asiat ja teot arjen valinnoissa auttavat meitä tällä matkalla.

Ensi vuosi on Kauniaisten kaupungille talouden tasapainottamisvuosi. Vastikään hyväksytty talousarvio pyrkii priorisoimaan menoja ja löytämään tehokkaampia tapoja tuottaa hyviä palveluita asukkailleen. Tekemistä siis riittää myös kahdelle seuraavalle vuodelle. Hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä on kuitenkin kaikki edellytykset uusiutua ja sopeutua hyvinvointialueuudistuksen jälkeiseen todellisuuteen.

Ensi vuosi on myös taas vaalivuosi. Huhtikuussa käydään sekä kunta- että aluevaalit. Kuntavaaleissa Kauniaisille valitaan uusi valtuusto seuraavalle nelivuotiskaudelle. Valtuusto on kaupungin ylin päättävä elin, joka linjaa ja päättää kaupungin toiminnasta ja taloudesta. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, Kauniaisten osalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston. Alue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.

Vaalien järjestäminen on iso työ, joka vaatii ison työpanoksen niin kaupungin henkilökunnalta kuin lukuisilta vaalitoimitsijoiltakin. Ison työn tekevät myös puolueet ja järjestöt, jotka jo ovat käynnistäneet ehdokasasettelut. Kauniaisissa osataan kuitenkin järjestää vaalit hyvin ja uskon, että myös huhtikuussa äänestäjät käyvät perinteiseen tapaan ahkerasti uurnilla.

Toivotan kaikille lukijoille oikein rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta.

MARKUS JAHNSSON

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN TIEDOTTAJA

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *