| KAUPUNKI - STADEN

Työllisyyspalvelu on kunnan uusi peruspalvelu

Työllisyyspalvelujen tehtävät siirtyvät ensi vuoden alussa kunnille. Espoo ja Kauniainen muodostavat yhteisen työllisyysalueen ja Espoon kaupunki ottaa 1.1.2025 vastuulleen espoolaisten ja kauniaislaisten työnhakijoiden palvelut sekä työnantajien TE-palvelut. Samalla TE-toimistot sulkeutuvat ja työllisyyden kuntakokeilut päättyvät.

Mitä TE-palvelujen muutos tarkoittaa Kauniaisten asukkaiden ja työnantajien kannalta? Kysymyksiin vastasi Espoon työllisyysjohtaja Hilla-Maaria Sipilä (kuvassa).

Miten Kauniaisten ja Espoon välinen yhteistyö työllisyyspalveluissa käytännössä toteutuu?

– Espoo toimii vastuukuntana eli järjestää palvelut Kauniaisten puolesta. Espoon kaupunki palvelee siis kauniaislaisia työnhakijoita ja työnantajia aivan samalla lailla kuin omia kuntalaisiaan ja yrityksiä. Yhteistoimintaa ohjaa Espoon ja Kauniaisten välinen sopimus. Lisäksi Kauniaisilla on kaksi edustajaa Espoon kaupunginhallituksen alaisuudessa työllisyysjaostossa.

Vaikuttaako muutos TE-palveluiden saavutettavuuteen Kauniaisissa?

– Kauniaisten näkökulmasta TE-palvelut ovat yhtä saavutettavat kuin ennenkin. Verkkopalvelut löytyvät jatkossakin Työmarkkinatorilta. Lähipalvelut ovat saatavilla samoista paikoista kuin ennenkin ja ne sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä Leppävaarassa ja Matinkylässä. Palveluissa huomioidaan yhdenvertaisuus ja kielelliset oikeudet.

Missä kauniaislainen työtön saa konkreettisesti palvelua jatkossa? Mistä hän voi saada henkilökohtaista palvelua?

– Työnhakijan ensisijainen palvelukanava on Työmarkkinatori Asiointi-palvelu, jossa voi ilmoittautua työnhakijaksi, ilmoittaa työllistymissuunnitelman etenemisestä, muutoksista, hakea työvoimakoulutuksiin tai starttirahaa ja jättää yhteydenottopyynnön. Toimipisteet sijaitsevat Matinkylässä osoitteessa Piispanportti 10 A ja tammikuun 7. päivä alkaen myös Sellossa Leppävaarassa. Toimipisteissä on tarjolla neuvontaa vuoronumerolla ja tapaamisia ajanvarauksella. Neuvontaa saa myös puhelimitse ja sähköpostitse sekä Ison Omenan palvelutorilla.

Tarvitseeko työnhakijan tehdä jotakin erityistä muutoksen takia?

– Jos olet jo asiakkaana TE-toimistossa tai Espoon työllisyyden kuntakokeilussa, sinun ei tarvitse tehdä muutoksen vuoksi mitään. Jatka työnhakua normaalisti. Jos olet jäämässä työttömäksi tai lomautetuksi, ilmoittaudu työnhakijaksi Työmarkkinatorin Asiointi-palvelussa. Voit tehdä ilmoittautumisen etukäteen, näin sujuvoitat asiointia.

Onko vuodenvaihteessa poikkeuksia tai muuta huomioitavaa?

– Vuodenvaihteessa verkkopalvelussa ja asiakaspalvelussa on poikkeuksia. Verkkopalvelussa on käyttökatko 30.12.–2.1., jonka aikana ei ole mahdollista ilmoittautua työnhakijaksi tai asioida sähköisesti Työmarkkinatorilla. Toimipisteet ovat kiinni palvelujen siirtymisen ja juhlapäivien vuoksi 30.12.–6.1. ja avaavat ovensa 7.1. Asiakaspalvelu saattaa vuodenvaihteessa ruuhkautua verkkopalvelun käyttökatkon, palvelujen siirtymisen sekä vuodenvaihteen juhlapäivien vuoksi. Kaikki mahdollinen asiointi kannattaa siis hoitaa hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Pulmatilanteissa auttaa puhelinneuvonta ja neuvontapiste Ison Omenan palvelutorilla, jotka ovat avoinna myös vuodenvaihteen arkipäivinä.

Miten kauniaislaiset työnhakijat saavat tietoa työllisyyspalveluista?

– Tietoa on saatavilla Työmarkkinatorilta ja Espoon työllisyyspalvelujen verkkosivuilta. Tarjolla on monenlaista neuvontaa ja tukea työnhaun eri tilanteisiin.

Miten muutos vaikuttaa kauniaislaisiin yrityksiin ja työnantajiin ja mitä tukea heille on tarjolla?

– Työnantajille tarjolla on neuvontaa ja tukea rekrytointiin, muutostilanteisiin, palkkatukeen, työkokeiluun ja osaamisen kehittämiseen. Lakisääteisten palvelujen lisäksi tarjolla on Business Espoo -yrityspalveluverkoston palvelut yrityksen eri vaiheisiin ja tarpeisiin. Työnantajien sähköiset verkkopalvelut löytyvät jatkossakin Työmarkkinatorilta. Henkilökohtaista palvelua saa ottamalla yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse Espoon työllisyyspalveluihin. Yhteystiedot ja tietoa palveluista on saatavilla Business Espoon verkkosivujen kautta.

Mikä on uudistuksen tavoite?

– Uudistuksen tavoitteena on, että työnhakijat löytävät työtä nopeammin ja työnantajat saavat entistä tehokkaampia ratkaisuja rekrytointiin ja työvoiman saatavuuteen. Kun kuntien vastuulle siirtyvät TE-palvelut lisätään jo olemassa oleviin toimintoihin, on kuntien mahdollisuus edistää entistä vaikuttavammin työllisyyttä, osaavan työvoiman saatavuutta ja yritysten kasvua. Kunnille avautuu uudistuksen myötä mahdollisuus kehittää palveluja asiakaslähtöisemmiksi ja paikallisia tarpeita vastaaviksi. Kyse ei ole vain työllisyydestä, vaan ennen kaikkea kuntien elinvoiman vahvistamisesta.

YHTEYSTIEDOT

Palvelut espoolaisille ja kauniaislaisille työnhakijoille

  • Verkkosivut: tyollisyysespoo.fi
  • Sähköinen asiointi: tyomarkkinatori.fi
  • Neuvonta: puh. 09 8169 4000, info.tyo@espoo.fi (ruotsiksi info.jobb@esbo.fi) tai kauppakeskus Ison Omenan palvelutori
  • Toimipisteet: Matinkylässä (Piispanportti 10 A) ja Leppävaarassa (Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3-9, alkaen 7.1.).

Palvelut työnantajille

  • Neuvontaa työnantajille työvoimapalveluista: puh. 09 3103 6300, neuvonta.tyonantajat@hel.fi (voimassa alkaen 2.1.2025 klo 12).
  • Työmarkkinatorin sähköinen asiointi: tyomarkkinatori.fi
  • Verkkosivut: businessespoo.fi

3 kysymystä kaupunginjohtajalle

Miten muutos vaikuttaa Kauniaisten kaupungin kustannuksiin ja resursseihin kaupunginjohtaja Christoffer Masar?

– Työllisyyspalvelut tuotetaan tämän vuoden loppuun saakka valtiollisten TE-toimistojen kautta, eli kaupungilla itsellään ei ole ollut aikaisemminkaan erillistä työllistämisteen liittyvää henkilöstä palkkalistoilla. Vuodenvaihteen jälkeen nämä palvelut tosiaan tuotetaan Espoo-Kauniaisten yhteisen työllisyysalueen toimesta, mikä käytännössä tarkoittaa, että työllistämiseen liittyvä henkilöstö on Espoon kaupungin palkkaamaa.

Kustannusten osalta uudistus johtaa hänen mukaansa siihen, että kaupungin vastuu työttömyysetuuksien rahoituksesta koskee jatkossa työmarkkinatuen lisäksi myös peruspäivärahaa sekä perusosan suuruista osuutta ansiopäivärahasta. Käytännössä se johtaa siihen, että työmarkkinatuen kuntaosuus, jota usein kutsutaan ns. sakkomaksuksi, tulee selvästi nousemaan nykyisestä.

– Tämän lisäksi Kauniaisten kaupunki tulee myös ostamaan työllisyyspalveluita Espoo-Kauniainen työllisyysalueelta. Näiden molempien muutosten yhteisvaikutus on se, että kaupungin työllisyysmenot yhteensä kasvavat arviolta noin miljoonalla eurolla. Lopullinen summa riippuu osittain suhdannetilanteesta ja siitä, miten työttömyys kehittyy ja osittain siitä, miten hyvin uusi työllisyysalue onnistuu tehtävässään. Kustannuksia kompensoi osittain lisäys valtionosuuteen, joka ei kuitenkaan valitettavasti läheskään kata uusia kustannuksia.

Onko Kauniaisten kaupungilla suunnitelmia lisätä henkilöstöä tai kehittää uusia ratkaisuja TE-palvelujen järjestämiseksi?

– Kauniaisten kaupunki ei näillä näkymin ole palkkaamassa uutta henkilöstöä TE-uudistuksen johdosta, vaan ostamme kyseiset palvelut yhteiseltä työllisyysalueeltamme. TE-palveluiden kehittämisen osalta uudella yhteisellä työllisyysalueellamme on kunnianhimoiset tavoitteet pystyä paljon nykyistä järjestelmää paremmin työllistämään ihmisiä sekä palvelemaan paikallista elinkeinoelämää.

Onko tämä uudistus hyvä vai huono kaupungille?

– Lopullista vastausta ei pysty antamaan vasta kuin jälkikäteen. Mutta tässä vaiheessa sanoisin, että tilanne on hieman kaksijakoinen. Rahoituksen osalta valtio ei valitettavasti ole noudattanut lupaamansa kustannusneutraaliutta, eli kaupungille siirtyvät kustannukset ovat suurempia kuin kaupungilta pois siirtyvät, mikä selvästi on huono asia kaupungille. Toisaalta itse palveluiden osalta olen kohtalaisen varma siitä, että Espoon ja Kauniaisten kaupungeilla on paljon TE-toimistoja paremmat kannustimet ja työkalut ihmisten työllistämiseen. Me tunnemme TE-toimistoja paremmin paikallisten yritysten tarpeet, ja meillä on hyvät kontaktit koulutusten järjestäjiin, eli meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua työllistämisessä nykyistä järjestelmää paremmin ja myös auttaa yrityksiämme menestymään. Näin on erityisesti, jos lainsäädäntö jatkossa muuttuu joustavammaksi, eikä estä järkeviä toimintatapoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *