Kaupungin omistuksessa on rakennus, josta on käyty paljon keskustelua viime vuosina: Kauniaisten kaupungintalo. Syitä keskusteluihin on monia, mutta parasta on aloittaa tarina alusta. Emme vielä tiedä, miten se päättyy.
Tässä siteerataan pääasiassa paikallislehti Kaunis Granin artikkeleita. Aloitamme numerosta 8, 21.9.1973. Kaupunginvaltuusto päätti 10.9.1973 julistaa arkkitehtikilpailun hallinto- ja kulttuurikeskuksen suunnittelemiseksi. Tämä perustui aiempaan periaatepäätökseen, jonka silloisen kauppalan hallitus oli tehnyt ennen kuin kauppala muuttui kaupungiksi 1.1.1972. Tavoitteena oli luoda ”houkutteleva kunnallinen ja kulttuurillinen kohtaamispaikka”, viihtyisä ja toimiva rakennus, joka olisi helposti saavutettavissa lähellä kasvavaa kauppakeskusta. Kauppakeskus oli kehittynyt nopeasti 1960-luvun arkkitehtuurin hengessä, mutta kyseinen arkkitehtuuri on nykyään kadonnut.
Aluksi suunniteltiin, että kulttuurikeskukseen tulisi kirjasto, elokuvateatteri ja erilaisia kokoontumistiloja, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin. Kauniaisiin avattiin elokuvateatteri vuonna 1977 ruotsinkieliseen koulukeskukseen, ja kaupunki sai oman kirjastonsa vuonna 1985 uuteen keskustaan. Kaupungintalon toivottiin sisältävän valtuustosalin, jonka ”tulisi olla käytettävissä muuhunkin kuin valtuuston kokouksiin ja jolla tulisi siksi olla suora sisäänkäynti ulkoa”. Tämä oli hyvä huomio. Kauniainen on myös saanut paljon kiitosta siitä, että suurta salia on käytetty päivittäin henkilökunnan ruokasalina rakennuksen vihkiäisistä vuonna 1978 lähtien. Valtuuston kokouksia pidetään vain harvoin, eikä edes kerran kuukaudessa. Aiemmin kokoukset pidettiin muun muassa Granhultin koulun ruokasalissa.
Kaunis Grani -lehden numerossa 7, 14.9.1977, professori Edward Andersson toteaa: ”Niinpä Kauniaisten kaupungintalon rakennustyöt ovat alkaneet.” Hän kirjoittaa, että kokonaiskustannukset ovat noin 6 miljoonaa markkaa ilman sisustusta. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen oli tehty valitus rakennuksen kustannuksista, mutta valitus hylättiin. Kustannukset olivat paljon alhaisemmat kuin aiemmin vastustusta herättäneet luvut, mikä johtui yksinkertaisesti siitä, että rakennusta oli supistettu, kun kulttuuriosa jätettiin pois. Lisäksi vältettiin kalliita materiaaleja ja rakenteita. Tämä säästö tarkoitti muun muassa sitä, että rakennukseen ei tehty hissiä, mikä on harmittanut monia. Andersson totesi artikkelissaan, että kaupungin tulee ”rakentaa asiallinen eikä erityisen kallis rakennus hallinnollisiin tarpeisiinsa”.
71 kilpailutyöstä voitti numero 53. Voittaja oli arkkitehtitoimisto Thua & Kurt Moberg, jonka tunnuslauseena oli IFK. Silloisen kaupunginjohtajan Åke Almarkin mukaan kirjaimet tarkoittivat informaatiota, hallintoa ja yhteyksiä (information – förvaltning – kontakt). Rakennustyöt aloitettiin syksyllä 1977, ja ”11 kuukautta myöhemmin teos oli valmis”, Kaunis Grani -lehden numeron 9, 7.11.1978, mukaan.
Meille, jotka saimme työhuoneet aivan uudesta rakennuksesta, se tuntui kaikilta osin oikealta. Aluksi työskentelin muutaman vuoden alakerrassa, ja sen jälkeen pitkään yläkerrassa. Työilmapiiri oli hyvä, ja yhteisöllisyys vahvaa. Rakennuksessa oli oma talonmies ja hänen perheensä, ja he tulivat usein juttusille huoneisiin ja käytäville. Kaupungintalossa oli puhelinkeskus, suuri taloustoimisto, useita kokoustiloja ja kesäisin henkilökunnan kahvipaikka etelään suuntautuvalla sisäpihalla. Ruokasalin tuolit, jotka Yrjö Kukkapuro on suunnitellut, ovat edelleen käytössä. Ne sulautuvat hyvin kaupungintalon valkoiseen ja mustaan väripalettiin.
Ensimmäisen kerroksen suuri aula, johon tulvi valoa suurista ikkunoista, oli suosittu näyttelytila, jossa oli siirrettäviä sermejä, myös Kukkapuron suunnittelemia. Legendaarisiin näyttelyihin kuului piparkakkunäyttely joulukuussa 1989. Näyttelyn piparkakkutalot oli suunniteltu ja leivottu eri työyksiköiden työntekijöiden toimesta. Sinä jouluna kaupungintalo tuoksui piparkakuilta.
Kaupunginhallitus teki vuonna 1975 periaatepäätöksen varata tietyn prosenttiosuuden rakennuskustannuksista taideteoksen hankkimiseen. Tämä periaate oli jo toteutettu yhdessä uudessa päiväkodissa. Kaupungintalo oli kiistatta suuri ja edustava rakennus. Päätettiin pyytää kauniaislaista tekstiilitaiteilija Eeva Renvallia laatimaan ehdotus talon suuren portaikon seinää varten. Hänen ehdotuksensa hyväksyttiin, ja hän kutoi teoksen kolmessa pystysuuntaisessa osassa, ja antoi sille nimen “Kuuset”.
Tekstiiliteos vihittiin käyttöön 4.12.1981. Puheen piti professori Otto-Iivari Meurman, ”tornitalon” arkkitehti. Nuori kauniaislainen Ragnar Edgren soitti Sibeliuksen sävellyksen Granen (Kuusi). Tekstiiliteoksen valmistusprosessi oli dokumentoitu valokuvin Renvallin miniän Irma Rauhalan toimesta. Rauhala oli koulutukseltaan valokuvaaja ja hän oli pitkään Kauniaisten kuvataidekoulun rehtori. Kuvasarja on tallennettu. Jos kaupungintalo purettaisiin, kuten on keskusteltu, on syytä kysyä, minne sijoitetaan tämä suuri ja ainutlaatuinen taideteos, jota niin moni on ihaillut?
Tekstiiliteos kuului kaupungintalon esittelykierroksiin, joita järjestettiin useiden vuosien ajan. Rakennuksen seinät täyttyivät kaupungin taidekokoelman maalauksista, joista suurin osa oli kauniaistaiteilijoilta. Vanhemmista taiteilijoista mainittakoon Marcus Collin, Rabbe Enckell, Sven Grönvall ja Mikko Laasio, nuoremmista Elina Luukanen ja Tapani Mikkonen. Silloisen kulttuurilautakunnan tehtävänä oli hankkia taidetta ja sijoittaa sitä eri rakennuksiin.
Kaupungintalo tuntui alusta alkaen suurelta ja avaralta. Siellä järjestettiin kaupungin itsenäisyysjuhlia vuosina 1979–1986. Juhlat saivat hyvän vastaanoton, ja suuri painoarvo annettiin juhlapuheille, ohjelmalle ja yhdessäololle valtuustosalissa. Puhujien joukossa oli muun muassa 1981 sotainvalidi Olavi Jäminki, hän toimi Kaunialan Sotainvalidien veljesliiton puheenjohtajana. Professori Ella Erosen lausumat runot vuonna 1984 olivat myös suuria elämyksiä kaupungintalon aulassa. Hän esiintyi kirkkaan sinisessä leningissä valkoista talvimaisemaa vasten, joka näkyi aulan suurista ikkunoista. Vuodesta 1987 lähtien juhlat järjestettiin useiden vuosien ajan Kauniaisten kirkossa. Juhlat olivat kasvaneet suuremmiksi ja tarvitsivat enemmän tilaa, erityisesti kun Suomi juhli 70-vuotista itsenäisyyttään 1987.
Varsinainen kansanjuhla järjestettiin kaupungintalon ulko- ja sisätiloissa maaliskuussa 1996. Lapset ja yhdistykset rakensivat lumiveistoksia suuren ulkopihan lumihankiin, ja sisällä tarjoiltiin kahvia ja ohjelmaa kaikenikäisille. Juhlaa vietettiin Kauniaisten perustamisen muistoksi 15.3.1906.
Näin on ollut monien vuosien ajan. Kaupungintalo on toivottanut tervetulleeksi työntekijänsä, poliitikot, kauniaislaiset kaikista ikäryhmistä, vieraat ja taiteilijat. Mutta miltä siellä näyttää tänään? Missä ovat aulan taidenäyttelyt, jotka vetivät väkeä myös muilta paikkakunnilta? Nykyään monet työntekijät tekevät töitä kotoa käsin, ja ovet ovat suljettuina hiljaisissa käytävissä.
On varmasti viisasta miettiä pitkän aikavälin ratkaisuja – yhdessä kauniaislaisten, poliitikkojen ja virkamiesten kanssa – sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla. Jokainen yhteisö tarvitsee ”kylätalon”, oli se sitten suuri tai pieni. Tämä artikkeli on ylistys avoimelle hallinnolle ja vahvalle yhteisöllisyydelle.
CLARA PALMGREN
VIRKAMIES KAUNIAISISSA 1973–2001
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ
Lähteet: Kaunis Granin numeroita