Kaksi Aarne Alligaattori -konserttia, Granikurre-disko, ratsastus, kahvila ja makkaranpaisto sekä VPK:n paloauto houkuttelivat kävijöitä Nuorisotalolle lauantai-iltapäivänä.
Granin Lähiapu ry:n toiminnanjohtaja Aila Thurin totesi iloisen yllättyneenä, että paikalle oli tullut väkeä näinkin paljon, ja että nuorisotalon kahvilan herkut sekä grillimakkara tekivät kauppansa.

Aarne Alligaattori ilahdutti lapsia kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa. Grani liikkuu -maskotti tanssitti lapsia Granikurren diskossa.
Illalla tapahtuman toinen osa, GraniAID Sing Along, järjestetään Uudessa Paviljongissa klo 19–22. Tämä musiikkitapahtuma muistuttaa huippusuosittua Allsång på Skansen -ohjelmaa ja tarjoaa parhaat hittikappaleet vuosilta 1960–2000.
Mukana esiintymässä ovat Jannike Sandström, Tipe Johnson, Susann Sontag Band, Ilari Hämäläinen, Nina Lindroos, Geir Rönning sekä Annika H, Cati & Zerokini Band.
Aiemmin GraniAID-tapahtumassa kerätyt varat on ohjattu paikallisille nuorille ja ukrainalaispakolaisille, mutta tällä kertaa lahjoitukset menevät suoraan Granin Lähiapuun, joka on toiminut kaupunkilaisten hyväksi jo 35 vuotta.