| KOLUMNI -

Junan tuoma granilainen

Olen asunut Granissa nyt reilut kolme kuukautta ja vieläkin olen ihan ymmälläni kaikesta.

Ilmoitus






Muutto haukkasi valtaosan kesälomasta, mutta ehdin myös lomailla pari viikkoa. Tein sen kaupunkilomaillen – tutustumalla uuteen kotikaupunkiini Kauniaisiin. Ensituntuma oli hieman hämmentävä: miten täällä saa niin ystävällistä palvelua ihan joka puolella. Menet sitten apteekkiin, kukkakauppaan, ruokakauppaan, pizzeriaan, vaatekauppaan, postiin, kahvilaan tai Alkoon, ihan sama – joka paikassa sinua kohdellaan kuin parastakin asiakasta ja vielä sillä toisellakin kotimaisella eli suomen kielellä.

Kadulla vastaan tulevat jopa hymyilevät, osa peräti tervehtii. Et jalankulkijana ehdi suojatien kohdalle kunnolla edes pysähtyä, kun jo sinulle annetaan merkki ylittää tie. Ja kun angstiikäinen murkkupoika tuli Träskmossenin pitkospuilla vastaani fillarilla ja annoin hänelle tietä, niin hän kiitti ja hymyili. Olin pudota pitkospuilta. Ihan kummallinen kulttuurishokki, ja minähän muutin tänne Espoosta, vain neljän junaminuutin päästä täältä. Missä ovat graffitit – niille kun löytyisi ihan valtavasti tyhjää ja puhdasta seinätilaa? Ei missään! Siistiä joka puolella.

Kukkaistutukset, aivan huikea Thurmanin puisto, Gallträsk, Kasavuori – vain jotain mainitakseni. Kaiken kaikkiaan viehättävä pieni puutarhakaupunki, johon tutustuminen on tähän mennessä ollut osaltani vain pintaraapaisua. Jos jotain kriittistä pitäisi kaivella, niin noita koiran kakkoja voisivat granilaisetkin tarkemmin kerätä. Tällä kokemuksella pohdin aivan aidosti, mikä tämän kaiken selittää?

Olenko sattunut vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Vai onko Kauniaisissa ihan omanlaisensa kulttuuri? Toivon, että tämä ei ole vain ensi huumaa ja illuusiota, ja että Grani ihan aidosti on näin viehättävä asuinpaikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *