Kun Kauniainen perustettiin vuonna 1906, ei ajateltu, että alueen asioiden huolehtimisiin tarvitaan joskus oma kauppalantalo.
Aktiebolaget Grankulla (eli Osakeyhtiö Kauniainen) hoiti asioita alussa, eli myi tontteja, jotka yhtiö oli ostanut tulevan huvilakaupungin varalle. Vähän kerrassaan yhtiökokous alkoi hoitaa myös muita tehtäviä. Yksi yhtiökokouksen ensimmäisistä tehtävistä liittyi rautatiehen. Vuoden 1906 syyskuun 29. päivä päätettiin, että rautatiehallitukselle luovutettiin maata asemarakennusta varten. Rakennus valmistui 1908, ja on olemassa edelleen.
Yhteistyö asukkaiden ja yhtiön välillä sujui jouhevasti. Suurista kysymyksistä keskusteltiin ja päätettiin yleisissä kokouksissa, vuoden 1908 jälkeen asemarakennuksessa ja myöhemmin vuoden 1909 jälkeen ruotsinkielisessä yhteiskoulussa Grankulla svenska samskolanissa. Koulun oli jo aiemmin perustanut pieni vanhempien piiri vuoden 1906 joulukuussa.
Yksi kehityksen kannalta olennaisen tärkeä henkilö oli filosofian tohtori Janne Thurman, josta tuli yhtiön toimitusjohtaja.
Pikkuhiljaa tarvittiin yhä enemmän henkilöitä hoitamaan paikkakunnan asioita. Toimiston perustaminen ja konttorin avaaminen tulivat ajankohtaiseksi. Tarvittiin myös lisää tilaa ja virkamiehiä hoitamaan kauppalan erilaisia tehtäviä.
Vastikään rakennetun Samskolanin vieressä oli Villa Odenwall, jonka omistaja oli sisällissodan aikana 1918 luopunut siitä. Yhteisön valtuusto osti sen 21.5.1919. Yhteisön valtuusto oli perustettu 1915 kun paikkakunta sai aseman ”taajaväkisenä yhdyskuntana”. Ostohinta oli 250 000 markkaa ja alue kooltaan 1,5 hehtaaria. Oston jälkeen huvilan huoneista kaksi muutettiin kunnantoimistoksi. Muut tilat vuokrattiin Grankulla samskolanille, jolla oli suuri tilan tarve koulun luokille. Vielä tänä päivänä koululla on tiloja huvilassa.
Byrokratia lisääntyi ja vuonna 1927 oli aika luopua Villa Odenwallista. Virkailijat ja toimisto muuttivat kaupungin keskustaan. Yhdyskuntavaltuutetut olivat ennakoineet kehitystä ja ostaneet jo 23.9.1918 Forsblomeilta huvilan. Talo oli rakennettu noin vuonna 1908, ja sen hinta oli 175 000 markkaa vuonna 1918. Se sijaitsee nykyisen Thurmanninpuistotien numerossa 1.
Samalla kunta osti viereisen tontin 70 000 markalla. Tontille rakennettiin myöhemmin oma pieni huvila. Forsblomin huvilaa kutsutaan nykyisin Keltaiseksi taloksi tai Lafkaniksi. Se on yksi vanhimmista kaupungin omistamista taloista. Ja tavallaan nykyisen kaupungintalon pikkusisko. Taloja voidaan verrata vanhan – ja nykyajan kanslioiden tilantarpeiden perusteella.
Idyllinen kauppalankanslia alkoi käydä ahtaaksi 1950-luvulla. Vuonna 1956 sotainvalidien veljeskunta myi Vallmogårdin sotavammasairaalan, jonka se oli omistanut 1948-56. Kauniainen päätti ostaa talon ja muutti vuonna 1956 kanslian Vallmogårdiin, jossa se toimi aina vuoteen 1978. Silloin vihittiin käyttöön nykyinen kaupungintalo.
Vanha kauppalankanslia vuokrattiin 1956 Espoon kauppalalle, joka sijoitti taloon Espoon-Kauniaisten nimismiehen toimiston. Viereiselle tontille ja pienempään taloon tuli poliisiasema. Monet kauniaislaiset muistavat edelleen ajokorttien ja passien noutamisen kauppalan vanhasta nimismiehen toimistosta.
Kun poliisi muutti Nihtisiltaan vuonna 1972, huvila täyttyi erilaisilla vuokralaisilla pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Erilaisista silloisista toiminnoista voi kirjoittaa monia tarinoita. Nimismiehen toimiston jälkeen kaupungin (Kauniainen tuli kaupungiksi 1972) koulutoimisto ja sähkölaitos sijaitsivat paikalla ennen kuin muuttivat uuteen kaupungintaloon 1978.
Tyhjät tilat vuokrattiin tämän jälkeen seurakunnan käyttöön toimistotiloiksi, ja toimistot olivat paikalla vuoteen 1983. Silloin seurakunnat muuttivat uuden kirkon kansliatiloihin.
Vuoden 1983 jälkeen on Keltainen talo toiminut hieman toisenlaisissa ympyröissä. Nykyisin aluetta hallitsee Lafkan, joka on ollut paikalla yli 30 vuotta. Ensimmäisessä kerroksessa meno on vauhdikasta vaihtokauppojen tekoa lasten- ja urheiluvälineillä. Idean keksineet olivat huomanneet lapsiperheiden lisääntymisen ja heidän tarpeensa. ideanikkarit hoitivat ”Lafkania” kahden sukupolven voimin. Nykyinen yrittäjä on hiljattain laajentanut toimintaa ja vuokraa urheiluvälineille vanhaa rapattua varastorakennusta, josta johtaa sisäovi Lafkaniin.
Kaupungin kulttuuritoimisto sijaitsi 1980-luvulla alimmassa kerroksessa. Tiloihin johti oma sisäänkäynti eteläpuolella. Sisäänkäyntiä käytti myös ylimmän kerroksen Rönnin eläkeläispariskunta. He istuivat mielellään ulkona Keltaisen talon ja uuden lastentarhan pihojen välillä. He olivat pihalla kun lastentarhan rakennus yhtäkkiä oli nostokurjen avulla paikalla, missä poliisiasema oli aikoinaan ollut.
Rönnin pariskunta oli viimeisiä, jotka asuivat talossa, jossa vuoden 1918 jälkeen oli ollut useampia asukkaita. Muun muassa kauppalan omalla kätilöllä oli talossa asunto 1920-luvulla.
Kulttuuritoimisto oli jonkin aikaa ateljee nuorelle ja lupaavalle kuvataiteilijalle Kauniaisista. Kulttuuritoimistossa kirjoitettiin kaksi kirjaa Kauniaisista: Osakeyhtiö josta tuli kaupunki vuonna 1986, ja Asuminen ennen ja nyt: Kauniaisten huvilakulttuuria vuonna 1988. Toimistossa vieraili usein paikallisia, jotka halusivat jättää talteen dokumentteja, kirjoituksia ja valokuvia eletystä ajasta.
Toimistossa myös syntyi ajatus paikallishistoriallisesta arkistosta, joka löytyy tätä nykyä Villa Junghansista. Kulttuuritoimiston viereisessä huoneessa Markku Lehmuskallio leikkasi elokuviaan arktisilta ja lumisilta seuduilta. Kun kulttuuritoimisto muutti takaisin kaupungintaloon, jatkoi kaupungin ympäristötoimisto vielä jonkin aikaa huoneessa.
Nämä kaksi huonetta eivät silloin vielä olleet Lafkanin käytössä. Nykyään Lafkan hallitsee kaikkia ensimmäisen kerroksen tiloja.
Vahvoja kulttuurillisia värejä tarjosivat talon ylimmissä kerroksissa taiteen käsityöläiset. Heidän toimintansa kiinnosti kauniaislaisia aika lailla. Yhdistys myi omia käsintehtyjä tuotteitaan, neuleita, maalattuja esineitä, keramiikkaa, koruja ja veistettyjä asioita. Sieltä löysi aina lahjan, jos oli tarve. Sitä paitsi he saivat laajentaa Rönnin pariskunnan puolelle koska Rönnejä ei enää ollut.
Käsityöläiset pitivät hienoja näyttelyitä kaupungintalon aulassa, jonka suuret ikkunat antoivat Keltaisen talon puolelle. Taidekäsityöläiset olivat aloittaneet oman toimintansa 1970-luvulla Tammikummun vanhassa aitassa.
Taiteentekijät olivat saanet aikaan ja luoduksi vahvan yhdistyksen, mutta jälkikasvu jäi heiveröiseksi. Keltaisen talon viimeinen taidekäsityöläinen istui vielä muutamia vuosia sitten yksin ylimmän kerroksen pienessä tilassa, entisessä koulutoimen johtajan työhuoneessa. Nykyisin huoneissa kokoontuu ruotsinkielisen eläkeläisyhdistyksen valokuvakerho. Kulttuuritoimintaa on siis toistaiseksi yhä.
Keltainen talo on hyvä esimerkki paikallisesta luovuuden voimasta. Sellaiset talot ovat elintärkeitä yhteisölle, ihmisille joilla on ideoita ja haluavat kutsua toisia mukaan toimintaansa ja tehdä talosta tapaamispaikka. Paikka ei voisi olla parempi. Keltaisen talon näet ensimmäisenä kun saavut kaupunkiin Kauppalantietä pitkin. Ikään kuin mainoksena, että olet tullut huviloiden kaupunkiin. Tuskinpa moni tietää, että tuo keltainen talo oli Kauniaisten ensimmäinen ”kaupungintalo”.
CLARA PALMGREN
CLARA.PALMGREN@KOLUMBUS.FI
KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ
Selvennys: Kauniainen oli 1. Huvilayhdyskunta (myös nimillä yhteisö/yhtiö) 1906–1915 2. Taajaväkinen yhdyskunta 1915–1920 3. Kauppala 1920–1972 4. Kaupunki 1972 lähtien Lähdekirjallisuutta Kauniaisista löytyy useista kirjoista Kauniaisten kaupunginkirjastosta.