Touko Raatikainen on kaupunkilaisille tuttu kauppakeskuksen työnsä takia. Huhtikuussa hän järjestää ensimmäisen valokuvanäyttelynsä kirjaston galleriassa.
– Muistan tarkalleen sen hetken ja ne ottamani kolme ensimmäistä kuvaa, kun kerran 7-vuotiaana pyysin filmikameraa hetkeksi lainaan. Olin saanut vision, halusin mennä ulos a tallentaa sen. Yhä tänä päivänäkin, samoin kuin silloin – havannoin, ihmettelen ja lumoudun. Kamerasta on tullutkin ulkovaruste sinä missä kengätkin, joten ilman sitä olo tuntuu melkeinpä alastomalta, hän kertoo.
Kuvat syntyvät spontaanisti pääosin pyörälenkeillä.
– Polkupyöräni harhailee kauniisti pitkin Helsinkiä, eikä osaa kulkea suorin tein, joten eksyn kunnes hetki löytää minut. Meri on inspiroinut minua aina ja se näkyykin kuvissani usein toistuvana elementtinä.
Voitko kertoa näyttelyn teemasta?
– Taltioin katoavaa ja muuttuvaa Helsinkiä, ihmisiä ajassa, joten näyttelyni nimi “Vimeinen kosketus”, sanoittaa yhden valokuvauksen perustotuuksista. Sen jälkeen kun olet pysäyttänyt ajan virran sormella, hetki on poissa, eikä enää palaa. Joudut luopumaan ja päästämään irti. Vain kuva ja siihen ikuistettu tunne jää.
Millaisia tunteita tai viestejä haluat herättää katsojissa?
– Suon katsojan tulkita, löytää ja tuntea. Väärää vastausta ei ole. Kannustan katsojaa vastaamaan kuvien kysymyksiin. Tosin näyttelyn avajaispäivänä kun olen paikalla, niin kerron tarinoita kuvien takaa ja miten ne syntyivät.
Onko sinulla joitakin erityisiä muistoja tai tarinoita jostakin näyttelyyn valituista kuvista?
– Muistot sekä tarinat tulevat yllättävistä kohtaamisista kaupungilla. Niitä on valtavasti. Yksi näyttelyssä näkyvistä henkilöistä on trumpettia soittava mies. Kohtasin hänet kadulla sattumalta kolme kertaa. Viimeisellä kerralla hän sanoi että nämä meidän kohtaamisethan on kuin suoraan Federico Fellinin leffasta ja naurettiin molemmat perään.
Näyttely Toiwo – viimeinen kosketus, valokuvia Helsingistä järjestetään 2.–29.4. Avajaiset 6.4. klo 13.