| Historia -

Kauniaisten kirjasto 100 vuotta

Nykyään tuskin kukaan muistaa, missä Kauniaisten ensimmäinen kirjasto sijaitsi. Mutta yllättävän monet tämän päivän eläkeläisistä muistavat kirjat, jotka lainasivat 1940-luvulla lapsina ja nuorina.

Vuonna 1923 Kauniaisten kauppalanvaltuusto päätti perustaa kirjastolautakunnan valmistelemaan kunnallisen kirjaston perustamista. Se perustettiin vuonna 1924.

Kirjasto oli 40-luvulla jonkin aikaa tässä talossa. Varuboden rakennettiin 1940, vanha postitalo näkyy alempana. Varuboden on yhä olemassa, muut rakennukset purettiin 60-luvulla.

Ensimmäinen kirjastonhoitaja oli Lisi Westman, jota seurasi Heidi Enckell (myöhemmin Parland). Hänen jälkeensä tuli Maj-Lis Westin, jonka monet vanhemmat muistavat 1940-luvulta aina 1960-luvulle asti. Muutot eri rakennusten välillä lakkasivat, kun kauppala päätti vuokrata osan Helsingin Säästöpankin talon yläkerrasta, joka rakennettiin vuonna 1965 Kauniaisten ydinkeskustaan. Ensimmäinen kirjasto lienee sijainnut Odenvallin huvilassa (Asematie 9-11), joka ostettiin kunnankansliaksi vuonna 1918. Kirjasto siirrettiin vuonna 1927 Forsblomin huvilaan, nykyiseen Keltaiseen taloon, Thurmannin puistotie 1:een. Vanhojen merkintöjen mukaan kirjastossa oli vuonna 1924 173 kirjaa ja 90 lainakortinhaltijaa. Kirjasto oli pitkään avoinna vain tiettyinä päivinä.

Kirjoja ostettiin, mutta lahjoituksia otettiin myös vastaan. Kirjat ostettiin kirja- ja paperikaupan (Grankulla Bok- och pappershandel, perustaja Hanna Heinrichs) kautta. Vuonna 1928 kirjoja oli jo 789. Vuonna 1962, suuren muuttovuosikymmenen alussa, kirjamäärä nousi 9 293 niteeseen 2 602 asukkaalle. Näitä tilastoja voi tutkia nykyisen kirjaston arkistossa. Sieltä löytyy myös vanhaa kirjanpitoa, jossa on tarkkoja käsinkirjoitettuja merkintöjä lainoista, sekä pieniä vihkoja, joissa on lainakortinhaltijoiden nimet, ammatit ja osoitteet. Siellä on koululaisia, rouvia, opettajia, puutarhatyöntekijöitä, kotiapulaisia, työntekijöitä ja talonmiehiä, kaikki käsinkirjoitettu kauniilla ja selkeällä käsialalla.

Tätä pientä taloa keskellä keskustaa kutsuttiin ”Pikku Elannoksi”. Se oli vastapäätä 1930-luvulla rakennettua ”Isoa Elantoa”, joka purettiin 1990-luvulla. Pikku Elannossa oli kahvila, joka oli suosittu mm. Tarvontien rakentajien keskuudessa 1950-luvulla. Pikku Elanto purettiin, kun Kauniaisten keskustaa uudistettiin 60-luvulla.

Kirjasto sijaitsi vuosina 1942-44 Heinrichsin liikerakennuksessa Varubodenin vieressä, keltaiseksi maalatussa puutalossa, jossa oli monia liikkeitä. Kirjastolla oli siellä tilaa yli 32 neliötä. Vuosina 1945-49 kirjasto (nyt 43 neliötä) sijaitsi pienessä valkoisessa puutalossa (purettu 60-luvulla) Kauniaisten keskustassa, suunnilleen siinä, missä nykyään on suihkulähde. Taloa kutsuttiin Vanhaksi Elannoksi tai Pikku Elannoksi. Se sijaitsi vastapäätä Uutta Elantoa, joka rakennettiin 1930-luvun lopulla ja purettiin vuonna 1993 nykyisen suuren kauppakeskuksen tieltä.

Monet vanhemmat kauniaislaiset muistavat kirjaston, joka toimi vuosina 1950-65 Zittingin perheen Villa Tunassa Itäisellä Koulupolulla 2. Osa asukkaista oli hieman tyytymättömiä, koska kirjasto sijaitsi syrjässä ja liian korkealla. Nyt kirjastolla oli jo 74 m², jaettuna kolmeen tilaan.

Suuri muutos tapahtui 1960-luvun puolivälissä. Kauniaisten keskusta uudistettiin täysin, asukasmäärä kasvoi muutamalla tuhannella, ja kaksi kieliryhmää tarvitsivat suuren kirjavalikoiman, jossa lastenkirjallisuus sai yhä enemmän tilaa. Modernin kirjaston tuli palvella monella tapaa. Nyt toiminnalle oli lähes 350 neliötä tilaa, ja sinne mahtui muutakin kuin pelkkää kirjojen lainausta. Kirjastossa kuunneltiin musiikkia ja lainattiin levyjä.

Helsinigin säästöpankin talo ja kirjaston sisäänkäynti ihmisten ja pyörien välissä. Apteekki oli talon kulmassa. Talo sai väistyä, kun uusi, suuri kauppakeskus rakennettiin sen tilalle, se vihittiin
käyttöön 2001.

Kirjasto Helsingin Säästöpankin suuressa liikerakennuksessa oli syksystä 1966 alkaen erittäin suosittu kohtaamispaikka. Tila sisälsi lasten osaston, lukusalin ja kerhohuoneen, jossa mm. kaupunginhallitus piti kokouksia, sekä minimaalisen henkilökuntatilan. Yhteistyössä kulttuuritoimiston kanssa järjestettiin 70-luvulla ensimmäiset julkiset taidenäyttelyt siirrettävillä näytöillä lainasalissa. Ne olivat hyvin suosittuja ja esittivät useita mielenkiintoisia näyttelyitä, aina kiiltokuvanäyttelystä chileläisen pakolaisen grafiikanlehtiin. Kirjastoon johtavat portaat olivat kuitenkin hankalat vanhemmille lainausasiakkaille, sillä hissi puuttui. Nykyään tämä ei olisi sallittua. Jo 80-luvulla alkoi keskustelu uudesta ja nykyaikaisesta kirjastosta.

Kauniainen on vaalinut kirjallisuutta yli sadan vuoden ajan, aina siitä lähtien, kun ensimmäiset asukkaat asettuivat uusiin huviloihinsa. Monet heistä olivat älykköjä, jotka pakenivat yhä likaisempaa pääkaupunkia. Heidän kulttuuritaustansa ja kiinnostuksensa synnyttivät lukupiirin, joka eli vuosikymmeniä, sisältäen musiikkihetkiä ja teatteriryhmiä. Tämä synnytti varhain myös lukupiirin kotiapulaisten keskuudessa, kuten Lyyli Enqvist kertoi 1980-luvulla. Grankulla samskola (Kauniaisten yhteiskoulu) järjesti 1910-luvulta lähtien ns. kirjastojuhlia, joiden tuotot käytettiin kirjaostoksiin vähitellen hyvin hienoa koulukirjastoa varten. 1920-luvun modernistien, kuten Rabbe Enckellin, Parlandin veljesten ja Elmer Diktoniuksen ansiosta Kauniainen tuli kirjalliseksi paikaksi, vanhempien kirjailijoiden, kuten Mikael Lybeckin ja Arvid Mörnen, tukemana. Myöhemmin tukea ovat suomenkielisten kirjailijoiden joukossa antaneet mm. Anu Kaipainen ja Raisa Lardot.

Säästöpankkitalon kirjastossa, tiskin äärellä Margareta Sirviö ja Silja Kaunisto (Elmer Diktoniuksen tytär).

Vallmogårdissa on vuodesta 1982 lähtien koottu kauniaislaisten kirjailijoiden teoksia, sekä suomen- että ruotsinkielisiä, niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuutta. Heistä voi mainita kaunokirjailija Tito Collianderin ja historian professori Päiviö Tommilan. Kirjailijoiden nimet kattava luettelo sisältää tällä hetkellä 177 nimeä, ja se kasvaa pikkuhiljaa. Vallmogårdin kokoelman kirjoja ei lainata, mutta ne osoittavat paikkakunnan kirjallista luovuutta. Kauniaisten kirjastossa on nykyään paikallisten kirjailijoiden teoksia lainattavissa, omilla hyllyillään.

Muutamissa Kauniaisten rakennuksissa on hienoja kirjastoja, jotka ovat yleisölle melko tuntemattomia. Työväen Akatemian kirjasto on suuri, samoin Kaunialan, mutta käytetäänkö niitä? Miltä meidän koulujen koulukirjastot näyttävät tänä päivänä? Ja vaikein kysymys: luetaanko kirjoja edelleen vai kuunnellaanko niitä vain?

Tämä artikkeli on kuvannut vanhaa kunnallista kirjastoaikaa Kauniaisissa. Se päättyy irtaimiston huutokauppaan, joka järjestettiin 24. marraskuuta 1985, kun vanha kalusto myytiin Säästöpankin talosta. Pääkirjastonhoitaja Anja Mourujärvi muutti silloin uuteen kirjastoon. Tuosta rakennuksesta tulee oma artikkeli myöhemmin, alkaen harjannostajaisista 9.5.1985.

CLARA PALMGREN

FM, KULTTUURINEUVOS

KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ

Lähteet:

Vanhoja asiakirjoja kirjastotoiminnasta

Rudolf Rannikon kirja Kauniaisista, 1946

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *