Kauniaisten tämän vuoden Lucia on Linnéa Viitasalo, ja hänet kruunaa Vesa Helkkula. Linnéa on usean vuoden ajan ollut Lucia-kuorossa, mutta nyt on hänen vuoronsa esiintyä Luciana.
– Muistan, että olin ensimmäistä kertaa mukana Lucia-kuorossa seitsemännellä luokalla, 13-vuotiaana, hän kertoo. Meillä Granissa on ollut oma Lucia vuodesta 2012. Ihaninta on laulaa kuorossa ja kuulla kaikkien äänien sointuvan yhteen. Lucia ei ole yksin, mutta hän kulkee kulkueen ensimmäisenä ja hänen kruunussaan on palavia kynttilöitä.
Nyt Linnéa on jo täysi-ikäinen ja hän haluaa olla hyvä esikuva nuorille Lucia-kuorossa.
Lämpimät onnittelut uudesta tehtävästäsi! Miltä nyt tuntuu?
– Kiitos paljon, aika jännittävältä. Olen ollut mukana niin monta vuotta ja aina ihaillut aiempia Lucioita. Nyt on minun vuoroni johtaa kulkuetta, ja tunnen oloni turvalliseksi nuorten kuorolaisten kanssa. Esiinnymme myös muusikoiden kanssa ja ensimmäistä kertaa orkesterin säestyksellä.
Tapaatte päiväkotilapsia, Kauniaisten kaupungin henkilökuntaa sekä senioreita. Jotkut heistä ovat pyörätuolissa ja eläneet jo suurimman osan elämästään.
– Kyllä, siitä tulee kaunista. Elämme vuoden pimeintä aikaa, ja Lucia sekä jouluperinteet tuovat valoa ja antavat toivoa tulevaisuudesta. Lucia auttaa meitä jaksamaan Pohjolan pimeimmän kauden yli. Lucia on kuin valo pimeydessä.
Millaisia Lucia-muistoja sinulla on?
– Olen käynyt Santa Lucian kirkossa Italiassa, Sisilian Syrakusassa. Olimme siellä perheeni kanssa, ja koska äitini on historianopettaja, käymme usein historiallisilla paikoilla. Lucia oli roomalainen kristitty pyhimys, joka eli Sisiliassa antiikin aikaan, vuosina 283–304. Kirkko on rakennettu paljon myöhemmin, 1600-luvun lopulla, Santa Lucian muistoksi. Siellä on myös osa häntä, niin sanottu pyhäinjäännös. Kirkko ja sinne johtava matka tuntuivat pitkältä ja raskaalta, kun olimme siellä. Muistan kiivenneeni pitkät portaat ja korkeita vuoria, ja ympärillä oli kauniita kasveja. Ajattelin ihmisiä, jotka asuivat siellä ja kuinka heillä oli kaunis paikka kirkolleen. En tietenkään silloin ymmärtänyt, että tulevaisuudessa saisin edustaa Luciaa Kauniaisissa.
Mitä haluat välittää Luciana?
– Kuoron henki on todella hieno. Olemme vanhoja ja uusia tuttuja, ja kaikki tuntevat olonsa mukavaksi, mikä tulee näkymään esityksissämme. Haluamme välittää valon, toivon ja ilon tunteen, joka harmonisoi tämän vuoden teeman – rauhan – kanssa.
Linnéa Viitasalo, Kauniaisten Lucia, esiintyy Kauniaisten kauppakeskuksessa noin klo 11.30 perjantaina 13.12. Samana päivänä klo 18 Lucia kruunataan Kauniaisten kirkossa kirjailija Vesa Helkkulan toimesta. Muita esiintyjiä ovat vuoden 2023 Lucia Lillemor Wilén, Albinus Borg, Tapio Päiväläinen ja Viktor Nordström Kauniaisten musiikkiopistosta, kanttori Heli Peitsalo sekä kappalainen Daniel Nyberg. Lucian kruunajaisiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ