| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Espoon kaupunkirata -hankkeen aikataulu muuttuu – Kauniaisten osalta ollaan aikataulussa

Espoon kaupunkiradan Espoon keskuksen ja Kauklahden välisen rataosuuden rakentamistöitä ei ole päästy aloittamaan valtion rahoitukseen liittyvän ehdollisuuden vuoksi ja koko hankkeen valmistuminen siirtyy arviolta yhdellä vuodella. Leppävaaran ja Espoon keskuksen välinen osuus hankkeesta valmistuu alkuperäisen aikataulun mukaisesti vuoden 2028 loppuun mennessä.

Vuonna 2020 käynnistyneen Espoon kaupunkirata -hankkeen rakentamistyöt ovat olleet käynnissä vuoden 2024 alusta lähtien. Rakentaminen on parhaillaan käynnissä Leppävaaran ja Espoon keskuksessa sijaitsevan Espoon aseman välillä sekä Espoon keskuksen länsipuolelle sijoittuvan tunnelin ja kallioleikkauksen louhintakohteen alueella. Vielä käynnistämättä ovat radan rakentamistyöt Espoon keskuksen ja Kauklahden välisellä osuudella.

Espoon keskuksen ja Kauklahden välisen osuuden rakentamistyöt oli alun perin tarkoitus teettää helmikuussa 2024 käynnistyväksi suunnitellussa urakassa alueurakka 4 (Espoo–Kauklahti). Espoon kaupunkirata -hankkeelle myönnetyn rahoituksen käytettävyyteen liittyy kuitenkin valtion puolelta asetettu ehto rantaradan lähijunaliikenteen varikon sijainnin ja kaavoituksen käynnistämiseen liittyen. Toistaiseksi ehdon ei ole voitu todeta täyttyneen riittävällä tavalla, jotta Espoo–Kauklahti-urakan työt olisi voitu aloittaa.

– Ehdollisen rahoitusosuuden suuruus on noin 74 miljoonaa euroa sisältäen myös kaupunkien rahoitusosuudet. Koska rahoitus ei ole ollut käytettävissä koko laajuudeltaan, läntisimmän osuuden rakentamistöitä ei myöskään valitettavasti ole voitu käynnistää, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta lehdistötiedotteessa.

Jo käynnissä olevien urakoiden (alueurakka 1: Leppävaara-Kera, alueurakka 2: Kauniainen, alueurakka 3: Koivuhovi–Espoo, Kaupunginkallion louhintaurakka, sähkörataurakka sekä turvalaiteurakat) työt etenevät Väyläviraston mukaan pääosin alkuperäisessä aikataulussa. Espoon kaupunkiradan Leppävaara–Espoon keskus -osuuden valmistumiseen ei ole tiedossa viivästyksiä ja tämän osuuden arvioidaan valmistuvan alkuperäisen aikataulun mukaisesti vuonna 2028.

Rakentamistyöt jatkuvat Espoon keskuksen ja Kauklahden välillä alkuperäisestä aikataulusta poiketen vielä ainakin vuonna 2029. Työt vaativat myös junaliikenteen poikkeusjärjestelyjä, joista tiedotetaan myöhemmin erikseen. Osuuden toteutusaikataulu sekä vaikutukset junaliikenteeseen täsmentyvät, kun töiden käynnistämisen ajankohta varmistuu ja työt saadaan vaiheistettua ja aikataulutettua muun hankkeen sekä junaliikenteen asettamiin raameihin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *