Kun Kaunis Grani on haastattelemassa Clara Palmgrenia, on kaikki niin kuin tavallisesti: hän valmistautuu esittelemään Granipäivän yleisölle taideteoksia, jotka löytyvät nykyisin Villa Bredassa. Toisin sanoen hän on jälleen tekemässä kulttuurityötä.
Haastattelun syy on seuraava: tasavallan presidentti on myöntänyt Kauniaisten pitkäaikaiselle kulttuurisihteerille kulttuurineuvoksen arvon. Kauniaisten kaupunki haki kunnianosoitusta hänelle.
– Olen kiitollinen. Kiitollisuutta tunnen. Olen ilolla työskennellyt Kauniaisille, ja jos kaupunki pitää minua tämän arvoisena, tunnen vain kiitollisuutta, näin elämän ehtoossa, hän sanoo.
Clara Palmgren on siis jälleen kiinni taideprojektissa Villa Bredassa. Hänellä on jotain työn alla koko ajan.
Mikä ajaa sinua toimimaan?
– Kiinnostus. On niin paljon asioita, joita minulta kysytään. Viikossa tulee pari kolme kyselyä Kauniaisista. Joskus menen arkistoon Junghansissa tai koulumuseoon, jotta löydän vastauksen, joskus kaivelen kotona. Nämä ovat asioita, jotka täyttävät eläkepäiväni. Olisi tyhmää vain istua sisällä, hän sanoo.
”Kauniainen on kulttuurikaupunki”
Clarasta on kaikkein tärkeintä, että asukkaat, vauvasta aikuisikäisiin, kokevat, että kaupunki on kulttuurikaupunki.
– Haluan, että asukkaat ovat ylpeitä omasta kotikylästään. Minulla on tapana sanoa esimerkiksi koululuokille, kun he sanovat jotain vähättelevää kaupungista: SEIS, unohtakaa kaikki ennakkoluulot. Ajatelkaa, että jo vuonna 1917 asemakaavassa vahvistettiin, ettei tänne rakenneta teollisuutta, siksi että kaupunki on oleva vihreä. Clara Palmgren sanoo, että hän on tuntenut iloa, kun on ollut mukana luomassa mahdollisuuksia tuntea ylpeyttä vuosien varrella. Ja se tekee hänet iloiseksi.
Erityistä ylpeyttä hän voi tuntea paikallishistoriallisesta arkistosta, jonka hän on koonnut. Kysymykseen, miten arkisto voi, hän antaa arvosanaksi 8-.
– Olen toivonut, että arkistoon palkattaisiin joku, joka ottaisi sen hoitaakseen asiantuntevalla tavalla, mutta niin ei näytä tapahtuvan. Olisin halunnut, että sitä olisi kehitetty edelleen, hän sanoo.
Hän lopetti aineiston keräämisen 1900-luvun lopussa. Kaikki materiaali vuosituhannen loppupuolelta pitäisi dokumentoida. Hän itse on työskennellyt paljon dokumentaation parissa vuodesta 1906 aina 1960-luvulle. Pitäisi saada joku, joka ottaisi huolekseen 1970-luvun valokuvat ja täällä 1970-luvulla asuneista ihmisistä tehdyt haastattelut, sanoo Clara Palmgren ja ehdottaa, että mahdolliseen työhön voisi liittää muita tehtäviä.
– Tai miksi ei yritetä saada aikaan yhteistyötä historiasta naapurikaupunki Espoon kanssa, hän sanoo.
Clara Palmgren tietää paljon ja pitää ongelmana, etteivät keski-ikäiset kaupungin asukkaat kenties tunne kiinnostusta kotikaupunkiin ja sen historiaan samalla tapaa kuin aiemmin.
– Hankalin ikäryhmä on 37–54 -vuotiaat. Ei heillä ole aikaa käydä edes konserteissa. Elämäntavat ovat erilaiset kuin ennen, hän sanoo.
Clara Palmgren
Syntynyt 14. 11. 1938, Helsinki.
Ylioppilas vuonna 1956 Läroverket för gossar och flickor.
Kieliopintoja Englannissa, Sveitsissä ja Ranskassa 1956-59.
Avioitui marraskuussa 1961, poika syntyi 1962 ja tytär 1966.
Muutti Kauniaisiin 1967.
Aloitti kulttuurisihteerinä vuonna 1973 ja on edelleen eläkeläisenä ahkera kulttuurityöntekijä.
Oli Kauniaisten lasten ja nuorten taidekoulun aloitteentekijä ja perustaja vuonna 1978.
On ollut aikuisopiskelija työn ohessa. Hän valmistui filosofian maisteriksi 55-vuotiaana. Pääaineena oli etnologia. Tieteellinen tutkimus Rum och Funktion, jossa tutkittiin Kauniaisten huviloitten huoneiden toimintaa.
Vuonna 2005 Grankulla svenska kulturförening perusti palkinnon Vuoden kauniaislainen, joka on tarkoitettu ihmisille, jotka työskentelevät kulttuurin hyväksi Kauniaisissa. Ensimmäinen palkittu oli Clara Palmgren.
Kirjoja Kauniaisista:
1) Kotikaupunki Kauniainen Grankulla min hemstad, tarkoitettu alakoululle (1978).
2) Osakeyhtiö, josta tuli kaupunki (Aktiebolaget som blev stad) (1986).
3) Asuminen ennen ja nyt (Glasverandor och snickarglädje) (1988).
Hän on tuottelias kirjoittaja, jolla on oma historiasarjansa Kaunis Granissa.
KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ